Lauantai-iltana

Viikko on mennyt taas vauhdilla, en edes muista mitä sen alussa tapahtui. Ainakin olo on ollut ihan hyvä, mielessä on pyörinyt niin monet asiat kuten työt, tentit, ystävät ja harrastukset. Varmaan siis mitä muillakin ihmisillä on tapana ainakin välillä ajatella? 

Olen viime päivinä miettinyt, että kokevatkohan muutkin ihmiset elämän ja maailman tunnetasolla yhtä arvaamattomana ja kaoottisena kuin itse tunnen. Ehkä mielenterveysongelmista kärsivillä on suurempi taipumus "takertua" elämän uhkiin ja vaaroihin, kiinnittää niihin enemmän huomiota. Minulla ainakin  ongelmat ja menneisyys näyttäytyvät siinä, että pelkään koko ajan, tiedostaen tai tiedostamatta. 

Mieli vaihtelee kyllä joka päivä. Joskus menee parikin päivää samaa rataa (viime aikoina hyvää rataa), jolloin on helpompi suunnitella elämää hieman pidemmälle. Sitten tulee joku kupru, ja pohja tulevaisuudelta putoaa pois. Ainakin siltä se tuntuu. Sitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole tuntenut koskaan sellaisia tunteita. 

Ehkä näihin tiettyihin epävakaan persoonan piirteisiin / taipumuksiin kuuluu olla peloissaan ahdistunut varovainen ja kokea uhkat suurempina kuin ne on. Eli tavallaan ei osaa suhteuttaa asioita oikein. 

Jotkin tunnetilat ovat minussa jossain todella syvällä, etten pysty tavoittamaan mistä ne ovat peräisin. Erilaiset hylkäämistilanteet (kun minut on jollain tapaa jätetty tai uhattu jättää) ovat nostaneet pintaan käsittämättömän vahvan fyysisen ja psyykkisen ahdistuksen, joka on tuntunut niin tutulta. Sillä paniikin hetkellä olen ikään kuin muistanut tunteneeni sen saman aiemmin, ja ajattelen että tätä minä olen yrittänyt paeta ja välttää mutta silti tulin taas hylätyksi. 

Välillä tietyt tilanteet "laukaisevat" vahvan tunnemuistot niin etten pysty järjellä rauhoittamaan itseäni. Ystäväni - siis entinen poikaystäväni - lähti kerran keskellä yötä harvinaislaatuisesti tupakalle (erinäisten ajanvietteiden jälkeen) makuuhuoneesta kun olin toisessa huoneessa. Tullessani pois hän seisoikin yhtäkkiä vastassani vaatteet päällä. Ensimmäinen ajatus tai tunnetila mikä minulle tuli oli ihan järjetön, että hän on lähdössä. Vaikka tiesin sanomattakin että hän on menossa vain tupakalle takapihalle. Hän paijasi että älä huoli ei hän ole minnekään menossa. Tiesin sen, ymmärsin sen. Se, että hän näytti siltä että voisi olla poistumassa, ahdisti hirveästi, itketti. 

Toinen entiseni olisi kerran ollut jättämässä minut kun olin nukkumassa. Olimme eroamassa muutenkin mutta emme olleet avoimesti riidelleet. Nukuin päiväunia kun heräsin siihen, että hän oli eteisessä menossa. Kysyin, että olisiko hän lähtenyt mitään sanomatta jos en olisi herännyt. Kuulemma olisi mennyt.