Ei tästä tule kirjallisuuskatsausta. Kunhan haluan sanoa, että on eräs kirja joka saa minulta ison plussan. Olenkin sen jo maininnut, eli Youngin, Kloskon ja Weishaarin (2003) Skeematerapia. Tähän kirjaan liittyy - outoa kyllä - muisto yli vuoden takaa. Oli kesä, minulla vapaapäivä ja olin saanut raahattua itseni kaupunginkirjastoon. Löysin kirjan, josta ajattelin että tätähän voisi jaksaa lukea. Aurinko paistoi, oli "letkeä" kesäilma ja minä istuin puiston penkille tämä kirja kädessäni. Minulla ei ollut kiire mihinkään, silloinen poikaystävä oli töissä, oli sellainen tunne että voin vain olla. Mikään ei ahdista, ei ole mitään syytä ahdistua kun istun tyhjässä puistossa, luen kappaleen sieltä ja toisen täältä. Voin välillä katsella ihmisiä, rapsutella tuttuja koiria. Voin olla. Läsnä itsessäni, tässä tilanteessa. Silloin aivoissa alkoi raksuttaa... Voisiko tällaista tyyneyttä ja rauhaa opetella? Voisiko omia vääristyneitä tunnekokemuksia muuttaa vähitellen? Aloin kirjan opastamana pohtia sitä, että mikä minua estää tuntemasta levollisuutta ja läsnäoloa useammin? Miksi tuon kaltaisia päivä on niin harvassa, mikä estää menemästä vain olemaan ja lukemaan. Miksi pitää antaa pahojen ajatusten kiertää kun voisi miettiä elämän iloisia, onnellisia ja tyydyttäviä puolia? Pitääkö aina ajatella kyynisesti niin että pian ajatukset ovatkin itseään toteuttavia ennustuksia (kuten tuntuu että juuri sen poikaystävän kanssa kävi näin).
Skeema on kuin malli maailmasta, jonka kautta ihminen selittää kokemansa itselleen. Ihminen ei ole tietokoneen tavoin dataa käsittelevä olio, vaan ajatuksia, huomiota, tulkintoja ja reaktioita ohjaa yksilölliset asiat. Skeemat. Lapsuudessa muotoutuu jokaiselle jollain tapaa uniikki malli elämästä, perusolettamukset miten asiat menevät tai eivät mene.
Skeema on laaja, läpitunkeva teema tai toimintamalli, näin sen määrittelevät Young ja toverit. Se muodostuu muistoista, emootioista, kognitioista ja kehollisista tuntemuksista, ja koskee itseä ja suhdetta muihin. Skeemat kehittyvät lapsuudessa tai nuoruudessa ja ovat aktiivisia myös aikuisuudessa. Maladaptiivinen skeema on huomattavassa määrin haitallinen. Nimenomaan näitä maladaptiivisia skeemoja käsitellään kirjassa, eli niitä jotka aiheuttavat ihmisille ongelmia.
Haitalliset skeemat (eli uskomukset, odotukset, mallit) alkavat muodostua, kun lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei vastata. Lapsi tarvitsee turvallisia kiintymyssuhteita (pysyvyys, hoiva, hyväksyntä, suoja), autonomiaa ja omaa identiteettiä, vapautta ilmaista tarpeitaan ja tunteita, leikkiä, rajoja sekä itsehillintää. "Lapselle lapsuusperheen dynamiikka on koko maailman dynamiikka". Tai oikeastaan ei lapsi kykene edes pohtimaan sitä, että jossain on toisin, sen kyseenalaistamisen aika tulee myöhemmin. Varhaisimmat maladaptiiviset skeemat ovat vahvimpia, eli mitä aiemmin lapsen tarpeisiin ei ole vastattu, sen vahvemmin vaillejääminen on jättänyt jälkensä.
Young & Klosko & Weishaar ovat listanneet 5 eri skeema-aluetta, ja miksipä en niitä luettelisi nyt tässä:
- Irrallisuus ja hylkääminen
- Heikentynyt autonomia ja alisuoriutuminen
- Heikentyneet rajat
- Muut- suuntautuneisuus
- Ylivarovaisuus/estyneisyys
Hylkäämiseen liittyy odotus ja tunne siitä, että omia turvan, hoivan ja hyväksytyksi tulemisen tarpeita ei kohdata ennustettavalla tavalla. Lapsuudessa vanhemmat ovat voineet käyttäytyä epäjohdonmukaisesti tai epävakaasti. Lapselle tulee olettamus, että häntä haavoitetaan tavalla tai toisella, muihin ihmisiin ei voi luottaa. Hän ei koe olevansa rakkauden arvoinen, vaan saattaa hävetä itseään.
Heikentynyt autonomia on taas opittua avuttomuutta, riippuvuutta; ihminen kokee ettei kykene hoitamaan asioitaan, ottamaan vastuuta. Hän voi olla kietoutunut vanhempiinsa tai muihin lähimmäisiin, eikä pysty olemaan yksin.
Heikentyneet rajat voivat olla joko yksilön itsensä suuntaan tai sitten toisten ihmisten suuntaan. Ihminen voi joko oikeuttaa omat tekonsa, kokea olevansa ylempiarvoinen ja voivansa tehdä niin kuin haluaa. Hän voi korostaa omaa erityisyyttään muihin verrattuna. Rajattomuus voi olla myös puutteellista itsekontrollia; ei pysty sietämään turhautumista ja odotusta. Ihminen ei voi sitoutua mihinkään pitkäjännitteiseen, koska kaipaa tyydytyksen ja palkinnon
nyt.
Muut- suuntautuneet ihmiset keskittyvät liiaksi toisiin, unohtaen itsensä. Omat tarpeet tukahdutetaan, niitä ei tunnisteta tai ei tunnusteta. Ihminen alistuu mihin tahansa, tai uhrautuu muiden vuoksi. Myös muiden ihmisten hyväksynnän ja tunnustuksen hakeminen liiallisuudessa on haitallista.
Ylivarovaisuus on pessimististä maailmanlopun odottelua. "Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen." Ihminen voi olla myös ylikriittinen itseään kohtaan, vaatia liikoja ja rankaista itseään.
Skeeman ajatus on siinä, että se rakentuu kokemuksista. Lapsen konkreettisista kokemuksista. Ihmiset, jotka sanovat että vauvaa vain hoidetaan, ovat väärässä. Vauvan kanssa pitää olla vuorovaikutuksessa, sitä pitää rakastaa. Eikä kiintymyssuhteen toinen osapuoli saa ajatella, että "pitää" koska se välittyy myös vauvalle. Joskaan ei sanoina ja käsitteinä. Pieni vauva alkaa hahmottaa omaa kehoaan ja muodostaa suhdetta (minä- ja kehokäsitystä) sen mukaan miten häntä pidellään. Piteleekö hoitaja vauvaa hellästi, katsooko silmiin, juttelee ja hymyilee. Tutkimukset osoittavat, että vauva masentuu jos hoito suoritetaan mekaanisesti, hoivaaja kääntää katseensa pois, ei puhu. Vauva oppii myös kääntämään katseensa, ei opi nauramaan.
Me aikuiset voimme herkästi sanoa vahingollisia asioita lapsille koska ajattelemme asiat järjellä ja aikuisten näkökulmasta. Rohkaisemme (liian) pieniä lapsia kovettamaan itsensä jos sisarukset kiusaavat tai jotain ikävää tapahtuu, "Ei pienistä kannata itkeä!". Totta, totta kai sanomme näin koska me aikuiset osaamme jo säädellä tunteitamme, voimme suhteuttaa asioita ja tietää keinoja joilla vaikuttaa omaan mielialaan, lohduttaa itseä. Kun lapselle toistetaan näitä asioita hänen lapsuutensa, hänestä voi tulla tunteidensa tukahduttaja. Ei saa näyttää jos suututtaa, se pitää niellä yksikseen hiljaa ettei ole vaivaksi. Mutta ei se vihaa poista. Lapselle tulee käsitys, että viha on paha asia. Ei saa vihastua, ja hän oppii pelkäämään sitä että sattuisikin joskus olemaan kiukkuinen. Tämä taas johtaa vihan ja muiden pelättyjen tunteiden välttämiseen eri tavoin. Vihan tunne joko eristetään, sitä ei havaita, mutta se voi oireilla jopa fyysisesti! Kiukku voi leimahtaa odottamattomasti tilanteessa jossa ei ole enää psyykkistä energiaa pidellä sitä aloillaan, piilossa. Ihminen voi kanavoida alkuperäisen vihansa (usein vanhempia ja näiden aiheuttamaa turhautumaa kohtaan) muihin asioihin, kuten vaikkapa johonkin ihmisryhmään. Näin ollen hän voi pitää kuvan omista ihannevanhemmistaan ja -lapsuudestaan ehjänä, mutta pääsee purkamaan niistä aiheutuneen vihan toiseen kohteeseen. On myös mahdollista, että tukahdutettu viha johtaa mustavalkoiseen ajatteluun, jossa sen kohteena olevat ihmiset ovat joko täysin hyviä tai pahoja.
Pitänee nyt poistua näyttämöltä vaikka pääsin juuri alkuun. Toisella kertaa jatkan aiheesta.