Monta minää

Dissociative identity disorder. DID eli dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Maallikolle tuttu sivupersoonahäiriönä - jossa siis ihmisellä on monta persoonaa - ja jota saatetaan pitää jollain tapaa "hassuna". Oikeasti taustalla on hyvin vaikea-asteinen traumatisoituminen. Ihminen on jakautunut (tai on luonut) itselleen myös eri "päiväpersoonat". Haluan nyt käyttää päiväpersoonaa kuvaamaan ns. näennäisesti normaalia persoonan osaa joka ei sisällä traumamuistoja. 

Epävakaa persoonallisuushäiriö on saman tyyppinen, mutta on säilyttänyt yhden eheän ja terveen päiväpersoonan, näennäisesti normaalin persoonan. Persoonasta on kuitenkin lohkoutunut pois tietoisuudesta emotionaalinen persoonan osa, joka sisältää traumamuistot. Voidakseen elää normaalia elämää traumatisoitumisesta huolimatta, persoona "lohkoutuu" ja näennäisesti normaali persoonanosa yrittää olla vallalla, se voi olla jopa tietämätön tapahtuneista traumoista. Epävakaalla emotionaalinen osa jakautuu useampaan eri "lohkoon", joista jokainen sisältää hieman eri aineksia, ja epävakaa ja ailahteleva käytös johtuu juuri siitä että nämä eri persoonan osat aktivoituvat vuorotellen ja niiden integraatio on heikko. Yhtenä hetkenä ihan tyytyväinen ja normaali (näennäistä "normaaliutta"), kunnes jokin ärsyke laukaisee esiin traumapersoonan. Ärsyke voi olla vaikka se, että ystävä peruu tapaamisen mikä aktivoi hylätyksitulemisen pelon. Itselläni ainakin vuorottelevat turvaton ja vihainen puoli. Turvattomana yrittää käyttää erilaisia keinoja vedotakseen toiseen osapuoleen ettei tämä hylkäisi, ja jos se ei tuota tulosta, suutun ihan helvetisti. Eihän näin nyt kavereiden kohdalla käy (paitsi jos ollaan oikein tiiviisti yhdessä, kuten asutaan matkalla samassa huoneessa tms. niin johan alkaa nähdä "niitä" piirteitä ystävissäänkin). Parisuhteet, koska ne ovat intiimejä ja läheisiä, niissä toistaa elämänsä kiintymyssuhteet ja traumat, koska "joutuu" luottamaan toiseen ja on hyvin paljas. Vaikka haluankin olla turta ja kova että ei sattuisi, seuraan silti toisen osapuolen ilmeitä ja liikkeitä ja kuudes aistini usein sanoo jos jotain on vialla. Luen ihmistä, mikä on aika yllättävää. Terapeutti sanoisi, että olen tottunut jo lapsena tekemään sitä enkä välttämättä tiedosta viestienlukemista, mutta olen kehittynyt siinä niin hyväksi että pystyn tuntemaan ja aistimaan pienetkin vihjeet mikä vaikuttaa sitten kuin olisi oikeasti "kuudes aisti" :)

Miten tämä sitten eroaa normaalin ihmisen normaalista tunteiden vaihteluista? Ehkäpä intensiteetiltään ja siltä että nämä "tilat" ovat totaalisia, niissä ei pysty näkemään muuta. Jaa-a, muistanpa ihan ehkä muutaman kerran kun on jankuttanut jostain asiasta poikaystävälle. Minä haluan haluan haluan haluan, ja koska en saa haluamaani se tarkoittaa että et välitä minusta yhtään yhtään yhtään yhtään ja olet hylännyt minut. Saan aina kaikki mieheni suuttumaan ja torjumaan minut, kuten isäkin teki minulle aiemmin. Minulta vietiin kaikki (oikeastikin vanhempani joutuivat jättämään minut erään tapahtuman vuoksi niin että sen saanut heiltä huolenpitoa. Tapahtuma oli traumaattinen) Ainoat jotka pysyivät olivat eläimet, niiden kanssa ei tarvinut kokea ahdistavaksi muodostunutta ihmisten välistä inhimillistä yhteyttä vaan niiden läsnäollessa saattoi itkeä, oman rikkinäisyyden saattoi antaa tulla esiin ja pintaan. Sama rikkinäisyys on tullut toki pintaan aikuisenakin parisuhteissa, vaillejääminen ja jopa lapsenomainen tarvitseminen jossa ei pysty itse antamaan paljoakaan toiselle. 

Tämä kaikki on nyt ihan ulkomuistista omin sanoin selostettu ja "oksennettu", lähteinä ovat erilaiset traumaa käsittelevät opukset. Myöhemmin ihan virallista ja oikeaa tietoa kunhan jaksaa :)