-- ---

Olen epävakaan persoonallisuuden perikuva. Elämä on vuoristorata-ajelu. Onneksi mieli ehtii muuttua ennen kuin tartun mihinkään mikä voisi viedä viimeiselle matkalle. Kuinka vaikeaa onkin kohdistaa avointa aggressiota itseensä. 

Kenenkään ei pidä ajatella, että oma olemassaolo pitäisi ansaita. Kiitollisuudenvelka? Hetkittäin ajattelen, että minä saan jopa olla oma itseni. Ei sitä tarvitse hävetä. Häpeä johtaa vihaan ja katkeruuteen, ailahtelevuuteen. Ei epävakaa ole itsessään tasapainoton ja että hän saisi rauhassa olla rasittavan ailahteleva; itsehäpeä jonka muut ihmiset ovat saaneet aikaan johtaa mielen järkkymiseen. Jokin tahtoo pistää vastaan ja sanoa, että olen rakkauden arvoinen. Mutta häpeän tunne sanoo muuta. 

Yöllisiä mietteitä, kun pitäisi nousta aamulla luennolle. Ei kokonaisia lauseita. Ei ajatuksia. Tunteita on ollut viime päivinä paljonkin. Se on tavallaan ihanaa. Uskallan tuntea edes jotain. Voin antaa surun ja vihankin tulla, koska haluan oppia käsittelemään niitä. Tiedän käyttäytyväni välillä epäreilusti läheisiäni kohtaan. Toivon, että he kestäisivät.