Olen tämän 8 kuukautta ollut kelpo asiakas terapeutilleni. Olen täsmällinen, tunnollinen, maksan laskut enkä soittele terapeutille, en uhkaile tai tee itsariyrityksiä, käyttäydyn hillitysti. Sitä minä olen; esitän hänelle kunnollista ja helppoa jotta hänen olisi helpompi pitää minusta. Annostelen vaikeat aiheet enkä kerro kauheista tunteista ja peloista, koska en tahdo ahdistaa häntä. Nyt kun terapiaa on takana jo pitempään, olen alkanut nähdä hänessä muitakin kuin positiivisa puolia - näen jotain muuta kuin pelastajan ja auttajan ja olen alkanut pohtia millainen ihminen hän todella on. En voi sille mitään, että minulla on suuria ennakkoluuloja ja ajatuksia.
Ensinnäkin, pelkään että hän on huijari. Se ei ole mahdollista koska hän on Kelan listoilla. Mutta silti ajattelen, että ehkä joku kerta hän sairastuu tai vielä pahempaa, hän masentuu ja ahdistuu niin että joutuu luopumaan työstään.
Hän kehuu minua, se on toinen asia mistä en pidä. Varmasti hän tekee sen aidosti mutta koska olen itse kehun ja mielistelen muista ihmisiä niin hyvä palaute ei itselleni mene ihan helposti läpi. On niin helppo nähdä ihmisten heikot kohdat ja aistia mitä he haluavat kuulla, ja todella helppoa on oppia sanomaan se uskottavasti. Minulla on olo, että minun pitää miellyttää ihmisiä, huomioida heitä ja tehdä heidän olonsa mukavaksi, vähempi ei riitä tai sitten lennän pihalle.
Tänään terapeutti puhui seurustelusta. Todellakin terapiasta meni hyvän aikaa siihen, että hän "luennoi" minulle mitä parisuhteeseen tarvitaan. Hän oli kiinnostunut tunteistani entisiä poikaystäviä kohtaan, ja miksi olin heidän kanssaan. Menin ihan hämilleni ja olo muuttui sekavaksi kun hän puhui tunteista ja niiden tärkeydestä. Ei kuulemma riitä, että pitää toista osapuolta hyvänä ja mukavana, pitää olla vissiin rakastunut korviaan myöten koska muutoin suhde lopahtaa. Ahaa, no siitä on kokemusta. Mutta entä jos ihastuu vääriin ihmisiin? Siinä pelissä sydän särkyy vielä enemmän, kun kerta toisensa jälkeen haluaa ihmisen joka vetää puoleensa koska on niin ilkeä, piittaamaton, kamala, kylmä ja "narsistinen".
Terapeutin mielestä minua on ajanut suhteisiin yksinäisyys ja olen takertunut suhteeseen hylkäämisen pelosta johtuen. En pidä paikkaansa kokonaan, sillä jos pelkäisin yksinäisyyttä niin minähän olisin parisuhteessa koko ajan ja hakisin jo uuden jos poikaystävä on jättämässä. Minulle tuli huono olo, koska kiintymyksen ja rakkauden tunteet nimettiinkin yksinäisyydenpeloksi ja eroahdistukseksi. En siis osaa rakastaa, mitä ilmeisemmin. Se on kyllä totta että en sitä osaa näyttää enkä sanoa. Mutta väliäkö sillä on.
Mihin siinä päädytään jos kaikkia tunnekokemuksia aletaan ruotia, kuoritaan niitä kerros kerrokselta. Lopulta kaikkien tunteiden takaa paljastuu kuitenkin se perimmäinen motiivi: hengissä pysyminen ja jälkeläisten tuottaminen. Ihminen kehittää kiintymyksen tunteen niihin jotka palvelevat hänen selviytymistään, lukekaa psykologian perusteoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti