Rehellisesti sanottuna pari viikkoa meni ruoan suhteen taas hyvin. Yhtä rehellisesti sanottuna nyt on sitten taas mennyt ihan perseelleen. Olen pari päivää mussuttanut roskaruokaa, kunnolliset ateriat ja säännöllisyys ovat jääneet jonnekin unohduksiin. Tänään kuitenkin ensimmäistä kertaa pysähdyin miettimään asiaa kun hirveä mässäilyhimo iski. Ymmärsin, että kyse ei ole fyysisestä himosta ja tarpeesta. Maha ei kiljunut nälissään vaan söin ihan kunnollisen ruoan. Mutta millä vauhdilla! Ja heti perään herkkuja; suolaista ja makeaa ja kaikkea höttöä. Joku tunne minulla varmaan oli sisimmässäni, mutta en kyennyt ja ehtinyt sitä tunnistamaan. Halusin vain paeta ruoan pariin.
Olen syönyt tänään varmaan lähes tuplasti kaloreita siihen mitä tarvitsisin. Se tulee täyteen hetkessä, kun syö oikein rasvaista ja sokerista ruokaa ja kaikki välipalat ovat keksejä, sipsejä ja suklaata. En ehtinyt maistaa ja pureskella ruokaa, enkä tainnut tulla edes kylläiseksi. Jotenkin keho on toiminut taas erikoisesti, enkä tiedä miksi. Oloni on hieman levoton, ja ehkä koitan sitten ahmimisella tyynnyttää sitä. Mene ja tiedä...
Nyt vain pitäisi palata ruotuun. Jos vain saisin töitä, niin olisi helpompi alkaa tehdä eväänsä kokonaan, en nimittäin pidä työpaikkaruokaloista joten olisi pakko vaivautua ruoanlaittoon. En vain tiedä kauanko joudun odottamaan, että tärppää työrintamalla. Minun pitäisi vain kyetä pysäyttämään itseni - minun olisi tärkeä malttaa olla hetki paikallaan ja tunnustella miksi minulla on kiire tunkea herkkuja naamaan vaikka minulla ei ole nälkä. Se voi olla jonkun puutetta, ehkä ihan monipuolisella ravinnolla korjattavissa, tai sitten puute onkin pään sisällä. Rakkauden ja läheisyyden puute?
Ymmärsin terapiassa viime kerralla, että minä kaipaan rakkautta ja hyväksyntää. Miten kieroutuneita aiemmat suhteeni ovatkaan olleet. Viimeisin ja pisin suhteeni oli yritys parempaan, mutta siinäkään en ollut vielä löytänyt itseäni. Nyt alan olla jäljillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti