Luin jostain lehdestä lainatun hajatelman, että stressaantuminen syntyisi siitä kun järki sanoo asiaan kyllä mutta sydän ei. Ok. Itse olen todennut asian toimivan myös toiseen suuntaan. Olen stressaantunut asiasta, jossa järkeni huutaa, että ei ei ei vittu ei. Mutta. Sydän sanoo jotain muuta.
Sydän kertoo tunteista, ja siitä että haluaisin seurata niitä. Haluaisin vain elää tässä hetkessä välittämättä tekojeni seurauksista. Haluaisin vain kerrankin... olla välittämättä. Mutta ainahan minä välitän, edes jotenkin. Joku osa minussa haluaa laittaa kaiken pirstaleiksi ja saada aikaan hallinnan tunteen - omien tunteiden seuraaminen johtaisi todennäköisesti päinvastaisesti kaiken kaaottisuuteen, mutta ainakin tuntisin olevani toimija. Minä pystyn tekemään jotain, minä pystyn valitsemaan ja minä pystyn tekemään asioita, joista seuraa jotain. Olen siis merkityksellinen, en vain passiivinen heittopussi.
On vaikea olla omassa elämässä se ihminen, joka voi vaikuttaa elämänkulun suuntaan. Luulen usein, että minulla ei ole vaihtoehtoja, mutta se on vain harhaa. Kaavaa, rutiinia. Todellisuudessa minä voin valita hyvin monista vaihtoehdoista. Minulla on onni opiskella alaa, jolla työllistyminen on kohtalaista. Voin valita opintojen ja työn väliltä, voin valita missä kaupungissa asun. Voin valita mitä ostan ja miten kulutan. Ihmissuhteita en voi kokonaan valita, en sitä kuka välittää minusta ja kuka ei. En voi sille mitään, jos joku tärkeä ihminen valitsee toisen. Ei minua. Se tuntuu pahalle.
Tätä oloa on vain kestettävä. Onneksi saan olla vapailla nauttimassa, enkä stressaa töistä. Aion lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti