Tuntuupa omituiselta

Tämä viikko on hujahtanut aivan  k ä s i t t ä m ä t ö n t ä  vauhtia, niin hullua että huomenna on jo perjantai. Haluan kapinoida muutenkin ajan kulumista vastaan, joten tämä on myrkkyä sielulle. Vauhdikas arki takaa sen, että ei ehdi (ei jaksa) kuunnella itseä, voi vaan mennä tohottaa pää punaisena ja kotona istua tietokonepöydän ääressä illat. 

Ei, kylläpäs minä ehdin ajatella, tuntea ja miettiä. Olen tämän viikon miettinyt pariakin suurta juttua. Miehiä ja kiloja. Mietin miksi en laihdu, miksi "unohdan" olevani lihava ja "dieettini" tyssäävät? Ehkä siksi, että vielä kropassani on kiva olla. Ei ole kipuja ja särkyjä, mutta niitä on varmasti odotettavissa tulevina vuosina nivelissä ynnä muissa. Mutta kyllä nämä kilot suojelevatkin. Olen tullut siihen lopputulokseen, yhdenlaiseen sellaiseen, että läskinä pysyminen on minun kohdallani suojautumista. Jos saisin laihdutettua, se olisi pelottava muistutus ja merkki siitä, että minähän voi vaikuttaa elämääni ja olla vastuussa asioista. Ehkä alkaisin sitten ajatella, että olisin vastuussa myös "sen oikean" löytämisestäkin? Ehkä myös pelkään, että laihempana saisin huomiota (olen laihana myös tykännyt pukeutua ja laittautua kivasti), ja se tuntuu kammottavalta ajatukselta nyt kun on alkanut purkaa omia suojamuureja. En tiedä miten osaisin käsitellä huomiota, en ole sitä osannut aiemminkaan tehdä...

Mistä pääsen siihen faktan kaltaiseen, että valitsen aina ne ikävät ja kylmät miehet. Silloin kun valitsen toisin, en halua heitä. Vaikka he kaikin puolin ihania olisivatkin. Olen ymmärtänyt nyt, että heissä ei todellakaan ole mitään vikaa, vaan vika on oikeasti minussa. Minun tunteissani ja kiintymystyylissäni. Minä vingun ja hingun niihin suhteisiin jossa dynamiikka on mieheen päin kallellaan, minä saan olla se joka todistelen ja vakuutan kuinka ihanaa ja hyvää ja rakastavaa elämä. Silloin tuntuu, että olen elossa. Nämä miehet eivät harmi vain halua uskoa sitä. Ja jos uskoisivat, en olisi heidän kanssaan. Pohjimmiltani en usko olevani rakastamisen arvoinen, siksi en ole voinut jäädä ns. hyviin suhteisiin, joissa minäkin saan jotain. Tai olisin voinut saada. 

Miten löytää tiensä sellaiseen tasapainoon, että voisin olla todella tasa-arvoinen kumppani? En tiedä. Mutta jotain itsetunnon tynkää on tullut rakennettua terapiassa ja ihanien poikaystävien avulla. Kunhan vain itse uskon, että olen ainakin joiltain osin rakastettava ja ihana. Ei kukaan ole täydellinen.