Olen mummoni luona yötä. Mummoni nukkui jostain syystä olohuoneessa levitettävällä sängyllä, ei makuuhuoneessa. En tiedä miksi.
Olen ehkä 5-6 vuotias. Menen mummon viereen nukkumaan. Kerään rohkeutta kysyä mummolta, olethan mummo uskossa. Pelkään, että mummo suuttuu, tai että hän sanoo ettei ole. Pelkään sitä vastausta niin paljon, koska se tarkoittaisi sitä etten enää koskaan kuoleman jälkeen näkisi häntä. Hän menisi helvettiin. Haluaisin kaikki läheiset samaan paikkaan perheeni kanssa, taivaaseen. Minua itkettää ja surettaa, enkä uskalla kysyä. Kieltävä vastaus veisi minulta mummon, koska joutuisin sen jälkeen murehtimaan tulevaisuutta ja kuolemaa. Sitten kysyn, että tiedätkö mummo miten uskoon tullaan.
En muista enää tarkasti kysymykseni jälkeisiä tapahtumia. Muistaakseni mummo vastasi ehkä jotenkin, että rukoilemalla. Taisimme ehkä sitten rukoilla. Ja olin helpottunut. Olin joutunut kuoleman kanssa tekemisiin kun muita läheisiäni oli kuollut. Minullehan se ei tarkoittanut muuta kuin eroa, lopullista eroa. Sitä pelkäsin niin kovasti. Vanhemmat olivat uskotelleet, että uskovat pääsevät taivaaseen, ja että läheiset oli käännytettävä uskoon jotta voisimme kaikki päästä taivaaseen.
Minä kannoin 5-vuotiaan reippaudella vastuuta siitä, että puhuin asiasta eteenpäin. Saattoi olla minusta kiinni, että saivatko ihmiset kuulla pelastavasta jumalasta ja syntien anteeksi antamisesta. Minä olin ratkaiseva tekijä, minun tuli yrittää kaikkeni, olihan kyseessä pääsy iänkaikkiseen elämään.
Kuolemaa ei voi lapsi käsittää, jos eivät voi aikuisetkaan. Kuoleman käsitteleminen lapsen kanssa on vaikeaa, se tuo turvattomuutta ja pelkoja. Mutta se, että lapsi kantaa vastuuta muiden pelastumisesta iankaikkiseen... se on julmaa raakaa. Ja surullista. Olen hirveän surullinen siitä edelleen. Kaikki ei ole minun vastuullani, minä en pysty enkä voi eikä minun tarvitse pyrkiä pelastamaan kaikkia.
Erittäin hyvin kirjoitettu itseäsi varten juurikin tuo, että on hyvin surullista: hyvin surullista, että lapselle on mahdollisuus kantaa tuonkaltaista vastuuta, ilman että aikuiset ovat huolehtineet sen vastuun poisottamisesta. Se on ollut lapselle iso taakka kannettavaksi, ja on täysin ymmärrettävää, että se suru tuntuu sinussa edelleen. Hyväksy se suru ja sure se pois, vain niin se alkaa ajan kanssa helpottaa.
VastaaPoistaKyllä on raakaa lapselle tuollainen. Olen itse kasvanut uskovassa kodissa, mutta minulle ei ole pienenä puhuttu noin asioita, vaan pyhäkoulussa ja kotona rakastavasta Taivaan Isästä- onneksi. Mutta myöhemmin kyllä omassa kodissanikin jouduin kokemaan normaalien asioiden hengellistämista, mikä on aika raskasta. Olen myös kokenut lakihenkisyyden taakan: se on epätervettä hengellisyyttä. Siinä korostuu kovasti omat työt ja teot ja Jumalan rakkaus ja voima jää taka-alalle. Minäkin nuoruudessani kannoin tuollaista "evankeliointi-taakkaa", että siitä tuli jopa pakkomielle. Luulin, että todella on minusta kiinni, jos joku menee Helvettiin. Se on aivan kauheaa! Uuvuin ihan totaalisesti. Mutta onneksi Jumala pikku hiljaa alkoi kertoa mulle Hänen rakkaudestaan ja armostaan. Vuosien- jopa vuosikymmenen aikana olen pikku hiljaa löytänyt terveemmän uskon. Uskon, jossa heikko ihminen saa turvautua rakastavaan ja armolliseen Isään. Isään, joka ei vaadi mitään, ei pakota mihinkään. Isään, joka rakastaa eikä käytä hyväksi tai uhkaile. Kotona lapsena opin kyllä melko ankaran Jumala-kuvan, mutta onneksi Jumala on pikku hiljaa näyttänyt vähäsen siitä, millainen hän on. Ihmiset ovat julmia rikkinäisyydessään. Ihmiset heijastavat väärää kuvaa Jumalasta, varsinkin jos ovat rikkinäisiä. Mutta toivon ja rukoilen, että sinäkin saisit kokea koko hengellisyyden uudestaan, terveellä tavalla. Ei mitään siitä pakottamisesta ja mitätöinnistä, koska sellainen Jumala/Jeesus ei ole. Hän ei koskaan pakota eikä alista. Ainoastaan rakastaa, eikä tule pakolla, eikä tee mitään väkisin kenellekään. Jeesus itse kysyi aina, että "haluatko tulla terveeksi?" jne. osittain siis pystyn jakamaan tuntosi, olen ollut myös uskonnon uhri. Uskonnon, jota on käytetty keppihevosena ja jolla on lyöty ihmistä. Onneksi Jeesus ei ole sellainen. Yhteys häneen on rauhaa ja rakkautta, sitä toivon sinulle ja sitä, että saisit parantua kaikesta paskasta ja väärästä, mitä hengellisyys on sinulle merkinnyt ja merkitsee. <3
VastaaPoista