Hetki sitten, juuri äskeistä tekstiä postatessani, olin ihan ok fiiliksellä. Sitten kaikki katoaa. Mielialani ovat vaihdelleet paljon viime päivinä, tänäänkin. Eivät holtittomasti, tiedän kokemuksesta, että voisi olla vielä jotain tuhat kertaa pahempaa. Mutta silti olo on kamala. Saatan itkeä yhdessä hetkessä, toisessa hetkessä tuntuu että saan sydärin koska joku ajatus tai lause tai muisto jää pyörimään päähän, ja hakkaa siellä. En tiedä mitä ne yrittävät kertoa, jokin syyhän sille on miksi ne yhtäkkiä pompsahtavatkin esiin.
Melatoniinia ja Opamoxia. Jos pääsisin tästä etiäpäin sillä, että varmistan kunnon yöunet ja sitten päivällä vedän Diapamia, jos siltä tuntuu. Eihän tästä vittu mitään tule, että en saa mitään aikaiseksi. Pakko yrittää tehdä opintojuttuja pikkuhiljaa taas, edes yksi pieni asia päivässä. Jossain kohtaa helpottaa.
On vain se tunne, että terapeuttikin hylkää. Se on se tunne. Ratkaiseva tunne. Terapiaan on niin pitkä aika. Mutta, kun pääsin kirjoittamisen alkuun niin kirjoitan sitten vaikka illat läpeensä jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti