Shit

Piti kirjoittaa skeematerapiasta. Sitten katosi pointti. Siitä tunnistan kuitenkin monia itseäni helpottavia ja selittäviä näkemyksiä. Palaan niihin.

Koitan saada yhteyttä. Koitan pitää elämässäni jonkun johtotähden. Etten vajoa. Alan kirjoittaa terapeutille, päätin sen tänään. Nämä pitkät käyntivälit upottavat minut suohon. Jos "korvaan" muut minua kannattelevat ihmiset terapialla. Pidän terapeuttiin ajatuksen ja mielikuvien tasolla yhteyttä kirjoittamalla hänelle. Sen jälkeen vien ne terapiaan. Jos hän auttaisi korjaaman tunnevajettani.

Eksäni kysyi tänään, että milloin te alatte sitten puhua niistä oikeista asioista siellä (terapiassa). Tämä siis sen jälkeen kun selvitin että kolme vuotta Kelan tukea ja käyntejä ja nyt vasta aletaan päästä asiaan. Niin, vasta nyt. Pitkän työstämisen jälkeen alan olla valmis heittäytymään... Tai no, liukumaan pikkuhiljaa syvemmälle. 

Totean ehkä viidettäsadatta kertaa, että on niin paljon kivempi olla pillereissä. Ensin diapamia päivällä, sitten illalla melatoniinia ja opamoxia. Jospa ne vievät minut normaaliin moodiin, kun muutoin olisin jatkuvasti hylätyn lapsen moodissa tai rankaisevan vanhemman moodissa. 

Tulevaisuus. Miksi tuntuu niin pelottavalta, että tapaisin uusia ihmisiä ja laajentaisin omaa verkostoani. Lähtökohtaisesti inhoan uusiin ihmiisiin tutustumista, varsinkin miehiin. En vain osaa. En osaa suhtautua siihen, jos joku ilmaisee kiinnostusta minuun. Hermostun, menen kuoreeni, olen pintaa ja piikikäs. Joskus. Tulin siihen lopputulokseen, että jollain tavalla ongelmana on tarve miellyttää muita ja vaikeus rajata tarpeen tullen. Otan myös muiden tunteet herkästi itseeni. Se, että ihmiset ottavat minuun kontaktia, kertoo siitä, että he kaipaavat sitä. Luullakseni, heillä on tarve olla sosiaalinen, tutustua ja ehkä iskeä seuraa (seurustelu- tai panoseuraa). Se muistuttaa siitä, että minulla on samoja tarpeita, mutten uskalla ottaa askelta kohti niiden täyttämistä. Pelkään torjuntaa. Pelkään haluta. Siinä se. Olennainen. Pelkään tarvita, ja sitten pettyä. Pessimisti ei pety koskaan.