Tein töiden jälkeen ihan tarkoituksella lenkin kaupungilla, en kuunnellut musiikkiakaan. Koitin saada kiinni mitä kaikkia ajatuksia päässäni pyöri, yritin tavoittaa tuntoja eri puolella kehoani. Päivä oli järkyttävä sekametelisoppa, ja tunsin pääni paisuvan ilmapalloksi. Se olisi kohta räjähtänyt. Sain hetkeksi itseni kasaan, kun annoin vuoronperään eri tuntojeni kertoa mitä ne peittelivät takanaan. On vaikea myöntää itselleen kaipaavansa asioita, joita ei voi saada -ainakaan tällä hetkellä-, ja joista ei tiedä tuleeko niitä koskaan saamaankaan. Mutta kiellettyjen tunteiden salliminen ja niihin liittyvien pelottavien skenaarioiden ja odotusten sanallistaminen on siitä hyvä, että tietää minkä kanssa on tekemisissä. Jotenkin se helpottaa kun on jotain sanoiksipuettua, ei tarvitse uumoilla aistivansa haamuja.
Ajatukset kiertää silti edelleen kehää. Välillä paljonkin. Elämä ei tällä hetkellä juuri houkuttele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti