Läsnäolon pelottavuus

Koen tässä hetkessä eläväni kohtalaisen seesteistä vaihetta elämässäni. Mikään ei ole laukaissut traumamuistojani, eli en ole kokenut kovin intensiivisiä ihmissuhteita hetkeen. Tiedän tasapainon olevan hauras ja rikottavissa, mutta en murehdi sitä nyt. Toisaalta tiedän, että jos haluan joskus parisuhteen, minun on väistämättä lähestyttävä traumojani ja niihin liittyviä reaktioitani.

Kirjoitin viimeisimmästä episodista loppukesästä. Herkkänä ja vilkkaan mielikuvituksen omaavana ihmisenä minulle riittää jokin sanaton kemia sysäämään tunteeni vuoristoradalle. Koin tämän kyseisen ihmisen kanssa kemiaa ja jotain hyvää erilaisuudestamme huolimatta. Toisaalta se on eheyttävää. Ymmärtääkseeni toista ihmistä, ja pitääkseen hänestä ei tarvitse olla samanlainen, ei ihastunut eikä rakastunut eikä edes kiinnostunut romanttisessa mielessä. Ihminen voi tuntua jossain sielun sopukoissa, hänessä voi olla jotain tuttua ja viehättävää vaikka tietää sen yhteyden olevan jotain pelottavaa ja merkki ehkä jopa vaarasta. Trauma. Laiminlyönti. Tuossa ihmisessä on sitä jotain. Sitä ihmistä janoaa ja kaipaa, kuin kaipaisi osaa itsestään. Eheyttämisen lisäksi voi siis kokea myös yhtäaikaista hajautumisen tunnetta. Paradoksaalista. 

Tunnistin tässä ihmisessä jotain itseäni. Tai pikemminkin olin näkevinäni ja tulkitsin, koska en voi tietää pitikö kuvitelmani paikkansa. Joskus ajattelen, että voisin olla varmempi ja avoimempi omissa tuntemuksissani, ja kertoa niistä ihmisille. Avoimelle keskustelulle on yllättävän usein tilaa ja tilausta. Omia tuntemuksia, heijastuksia ja tulkintoja ei toki tarvitse eikä saakaan esittää totena, mutta niitä voi käyttää keskustelun avauksena. Olin aavistanut joitain asioita aivan oikein tämänkin ihmisen kanssa, mutta en koskaan ottanut niitä puheeksi. Joskus voisi luottaa intuitioonsa.

Kaipaan jotain hänessä. Kaipaan niitä hiljaisia hetkiä, kun on sanottu jotain olennaista ja ilmaistu pieni pala itseä, ja toinen on ottanut sen vastaan pelkästään hiljaisella hyväksyvällä katseella. "Minä tiedän". Ja kun sen jälkeen ei voi sanoa enää mitään, koska ei halua antaa itsestään enää yhtään enempää tuolle tuntemattomalle, joka lähtiessään veisi ne palaset mukanaan. Jonnekin maailman ääriin, josta häntä ei enää koskaan tavoita.

Läsnäolo ja yhteys, pelottavia asioita.