Työstöä

Nyt tiedän miksi kaipaan taukoa kirjoittamisesta. Kirjoittaessani ulkoistan itseni, en tunnista enää kirjoittamaani. Olen pyöritellyt sanoja aivan liikaa elämäni aikana, luottanut siihen, että puhuminen, käsitteet ja sanallistaminen auttavat minut ylös kuopasta. Olen pystynyt purkamaan traumojani pinnallisesti sanoiksi, mutta en silti ole päässyt käsittelemään niitä - tunteiden kanssa. Välillä muistoja ja osia on noussut pintaan, mutta ne ovat sukeltaneet takaisin tavoittamattomiin. Tiedän niiden olemassaolosta, mutta en saa niitä sulamaan itseeni. En puhumalla, on uskallettava tuntea, käydä läpi mitä kamaluuksia on tapahtunut. 

Huomasin joutuvani edelleen työstämään ajatustani siitä, ettei minulla olisi mitään oikeutta valittaa ja velloa traumoissani. Tai oikeastaan, mitä edes tiedän traumoista oikeisiin traumoihin verrattuna? Kävin työnohjaajan luona, ja puhuimme asiakastapauksista, ja vedin oman puheosuuteni ihan varmoin ammattilaisen ottein, mutta heti kun suljin suuni, pääni täyttyi omilla jutuillani enkä pystynyt oikein seuraamaan keskustelua. Aloin ahdistua ja painua kasaan, huono omatunto itsesyytöksineen valtasi mielen. Mitä syitä minulla muka on vatvoa ja märehtiä ongelmiani, minulla on niin saamarin monta asiaa hyvin, ellei jopa täydellisesti tässä elämässäni, että on todella supernoloa ja epäkiitollista heittäytyä itsesääliin ja uhriutua. Sitten jostain nappasin kiinni siitä, että tämä ei ole minun kokemukseni, tämä on minulle syötettyä lapsuuskodin propagandapaskaa, minä en itse ajattele näin. Minä olen yksilö, minulla on oikeus omassa henkilökohtaisessa elämässäni käsitellä asioitani omissa mittasuhteissani. Ja kyllä, minulle on tapahtunut pahoja asioita, se että vanhempani ja heidän vanhempansa ovat mieltäneet hyvän elämän edellytykseksi vain aineelliset asiat, ei tarkoita että asia todellakaan olisi niin. 

Yritin terapiassa puhua dissosiaatiosta. Että en tiedä kuinka vahvana se minulla oikeasti on. On niin paljon ajanjaksoja, joita en muista. Ehkä kyseessä on kuitenkin ennemmin torjunta, kuin puhdas dissosiaatio, paitsi kiintymyssuhteeseen liittyvissä asioissa tunteet ja muistot olen todennäköisesti lohkonut pois. Niitä en tavoita paitsi kun jokin sopiva ärsyke ne laukaisee. Kuten ihastuminen ja kiintyminen. Sitten onkin sellainen sirkus päällä, että en epäile hetkeäkään ettenkö olisi traumatisoitunut. 

Noihin juttuihin koitan päästä käsiksi rauhoittumalla ja antamalla tunteiden tulla...