Jollain tavalla on parempi olla, mutta edelleen jotain ontuvaa elämässäni ja minussa on. Olen mielestäni hieman ehjääntynyt siinä mielessä, että olen alkanut haaveilla ja päästä kosketuksiin omien halujeni kanssa. Tunteet karkaavat edelleen todella helposti. Ne suuret ongelmat: jätetyksitulemisen pelko ja itsetunto-ongelmat ovat edelleen syvällä ja tiukassa. Niiden pintaannousemista koitan välttää, ja se kapeuttaa elämääni monella tärkeällä osa-alueella.
Elämä on tasaista puuroa suruineen ja pienine iloineen, mutta en koe olevani vielä onnellinen. Enkä tiedä tuleekokaan minusta, ellen uskalla tavoitella hyvää ihmissuhdetta ja saa sellaista. Olen luullakseni nyt sen tärkeimmän ja pelottavimman asian äärellä, mutta minusta tuntuu ettei ole vielä oikea aika hypätä siihen, vaan tarvitsen vielä terapiaa ja vakauttamista. Minun tarvitsee kasvattaa aikuiseksi sitä osaa, joka pelkää tätä kaikkea niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti