Eilisiltana ja tänään aamulla oli kyllä niin vetämätön olo, ehkä ei suorastaan paska, mutta tekipä kuitenkin mieli vaan paeta taas jonnekin...jonnekin. Tällaisina päivinä läsnä ovat vain ahdistus ja harmaus, mikään ei kiinnosta. Ja ahdistusta syventää se, että on saanut jo hetken maistaa ihanaa rauhallista olotilaa, joka kuitenkin on jälleen kääntynyt turtumukseksi ja alavireisyydeksi. Ja se on se mitä minä pelkään: paluuta niihin mielialan heilahteluihin, joissa yksi päivä on maailman paras fiilis ja euforinen olo, kun seuraavana onkin aivot jumissa, itku ja lamaannus hukuttavat alleen kaikki eilispäivän suunnitelmat ja toiveet. Silloin tuntuu siltä, että koko muu maailma menee menojaan, minä jään yksin. Yksin. Yksinäisyydellä ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa kuinka paljon ystäviä ja sosiaalisia suhteita on. Yksinäinen voi olla missä ja milloin vain. Minä koen olleeni aina yksin, elämässä ja ihmisten käyttäytymisessä ei ole mitään järkeä, minä vain elän hassussa kuplassa ilman tunteita, ilman tavoitteita ja tulevaisuutta.
No mutta jotain positiivista tässä päivässä: vaikka olin illalla päättänyt skipata sivuaineen tentin tänään puolelta päivin, sainkin jostain inspiraation pyörtää päätökseni ja mennä kokeilemaan tenttiä. Huonosta valmistautumisesta huolimatta. Onneksi menin, koska saattaa olla että tulee ihan ok arvosana (ja opintopisteitä jee!) sekä sen vuoksi, että todistin taas itselleni miten voin itse vaikuttaa olooni muuttamalla käytöstäni ja tapojani. Ehkä pelkäsin tenttiin menemistä sen vuoksi, että en olisi halunnut taas huomata etten osaakaan vastata kysymyksiin ja tuntenut itseni tyhmäksi. Mutta osasin! Ja muutkin järjesteltävät asiat menivät suht okei, joten olen tyytyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti