Onnelliseksi oppiminen

Onnellisuutta ja onnellisuudesta nauttimista voi yrittää opetella. Olen harjoitellut sitä etten murehtisi jatkuvasti asioita joihin en voi tässä hetkessä vaikuttaa, ja jotka ovat jossain kaukana tulevaisuudessa. Tunnen säästyväni paljolta, kun keskitän energiani nykyhetkeen.

Olemme erään kaverini kanssa keskustelleet juuri tästä aiheesta miten jaksa elää ja olla onnellinen kun eläminen tuntuu itsessään hyvin järjettömältä. Jollain tavalla me molemmat koemme elämän ei-mielekkääksi, turhauttavaksi ja kaoottiseksi. Hänen tavoitteensa ja haaveensa elämässä ovat hyvin korkealla, hän jaksaa sen ajatuksen voimalla että hän voisi vielä joku päivä tehdä jotain "suurta ihmiskunnan hyväksi". (Uskoakseni hänellä jos kellä on edellytykset siihen.)

Minä taas yritän löytää mielekkyyttä arkielämästä. Koitan laittaa elämääni pala palalta kuntoon, ja olen aloittanut sen tekemällä asioita joista nautin. Enkä tunne syyllisyyttä siitä, kuten olen aiemmin tuntenut. Teinivuosia leimasi kova syyllisyys siitä miksi minä saisin nauttia ja olla onnellinen kun maailmassa on niin paljon ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin.

Stressaantuneena olen halunnut vain sulkeutua pois maailmasta, koska pahojen asioiden näkeminen sattuu niin kovasti. Tiedän olevani herkkä, itku tulee todella helposti ja tunteet leimahtelevat suuntaan että toiseen. Kunpa sen osaisi kääntää eduksi ja positiiviseksi asiaksi. Nyt yritän oppia keskittymään tähän hetkeen, etten pakenisi pääni sisällä johonkin turtuneisuuden tilaan, sillä silloin mikään ei tunnu miltään ja toimin kuin robotti ilman tunteita ja mitään ohjenuoraa elämässä. Teen asioita joita tiedän vielä katuvani, mutta sillä hetkellä se on aivan sama.

Kun saan palikat pääni sisällä tasapainoon, pystyn varmasti tekemään haluamaani työtä.

Nyt yritän vielä puhua tällaisesta voimavarakeskeistä toimintastrategiaasta, terapiassa sitten tullaan varmaan uimaan niin syvissä vesissä, että minua on alkanut hirvittää. Kun on vuosia yrittänyt työntää asioita syrjään, vähätellä niitä ja mennä eteenpäin, niin tuntuu oudolle että pitäisi alkaa puhua niistä. On kuitenkin hyvä, että vihdoin saan mahdollisuuden järjestää tapahtumat ja tunteet päässäni ja sydämessäni oikein päin. Mielestäni omien ajattelu- ja toimintatapojen tunteminen on kuitenkin paljon eduksi, koska näkemällä analyyttisesti oman toimintansa pystyy ehkä jollain tavalla oppia vaikuttamaan itse omaan elämäänsä, eikä tunne olevansa vain traumojen ja tunteiden heittopussina. Eihän se sitä tarkoita, että ihmisten psyykeongelmat johtuisivat siitä miten he ajattelevat tai että masennus parantuisi sillä kun "ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa ajatella positiivisesti". Päinvastoin, tuollainen tunteiden invalidointihan pitkällä tähtäimellä johtaa masennukseen. (Mutta kyllähän vääristyneillä ajatteluprosesseilla on oma merkityksensä. Monen asian summa.)

Mutta nyt päiväunille - joita minun ei pitäisi harrastaa - mutta kun viime yönä tuli nukuttua ehkä joku 2 tuntia.