"Luottokuuntelija"

Inhoan olla se, jonka puoleen aina sukulaiset kääntyvät kun haluavat tilittää asioistaan. Erityisesti olen vierastanut aina erään tätini uskoutumista minulle; hän on kertonut miesjuttujaan ynnä muuta. Muutoin siinä ei ole mitään vikaa, totta kai pitäisin siitä että olisi läheiset välit esim. juuri hänen tai äitini kanssa, mutta ongelma taitaa olla se kun minulle heidän toimintansa näyttäytyy välillä hyvin ailahtelevaisena ja äkkinäisenä. Heistä ei oikein voi koskaan tietää, mitä tapahtuu. Olen varuillani heidän kanssaan, ja ehkäpä tätinikin on uskoutunut minulle kun olen ollut vielä liian nuori jolloin luottamus aikuiseen on mennyt.

Tänäänkin sain tuutin täydeltä tekstiä sukulaiseltani tästä taannoisesta episodista äitini ja erään tuttavan kanssa. Kyseessä oli siis jotain vittumaista mitä äitini oli sanonut, ja tästä nousi myrsky. Enää en ole yhtään varma ketä uskon. Tuttua, niin tuttua. En osaa oikeastaan ikinä luottaa omiin tunteisiini tai näkemyksiini, kun aina kaikki keikahtaakin ympäri. Olen aina jossain ääripäässä, jonkun puolella kokonaan ja seuraavassa hetkessä taas toisin päin.

Sukuni on kyllä omalaatuista. Siinä ei ole päällisin puolin mitään "vikaa", mitä nyt juoppoja löytyy muutama kipale. Mutta jotain salattua olen aina aistinut ihmisten tekemisessä ja olemisessa. Ehkä useimpia sukulaisiani voisi luonnehtia, että heidän käytöksensä on äärimmäisen jäykkää ja nykivää. Tarkoitan sitä, miten ongelmista mennään paniikkiin, ja ne yritetään kiistää ja lakaista maton alle. Sitten ahdistaa se kun salaillaan ja teeskennellään. Hymyillään vaikkei olla tyytyväisiä.

Ei ole vaikea ennustaa, että edessä tulee olemaan vielä suuria vaikeuksia. On nimittäin paljon asioita, joista vanhemmat ja sukulaiset eivät tiedä.