Hiippailen yksin kyläpaikassani. Sain nukkua pitkään, on rauhallista omaa aikaa ja olen leipomassa keksejä - mikä voisi olla paskasti?? Vaalivalvojaisetkin tuli vietettyä - pidän kovasti erinäköisistä "kisastudioista" niin eilinen oli ihan hauskaa ja tämä välitulos erittäin mukava yllätys. Viime viikko oli yllättävän tasainen, mutta nyt maanantai ei tunnu niinkään positiiviselta. Tekisi mieli itkeä tihrustaa kun on hieman sekava olo, välillä mieleen pompsahtaa liian monta asiaa liian voimakkaasti. Voiko sen asian vain päättää, että en enää vatvo... Varmastikin voi, useimmat ihmiset osaavat tehdä niin; siirtää asiat pois mielestä. Minä en osaa. En pysty pitämään asioita taustalla vaan mietin niitä ja haluan ratkaisun. Mielellään välittömästi ja koko maailman ongelmiin. Koska minähän olen niistä vastuussa. Jos jollain on paska päivä, tehtäväni on lohduttaa ja parantaa mieltä.
Ehkä syynä on tämä kaupunki. Tekisikö maiseman vaihtaminen ehkä hyvää... Nyt täällä oleminen on alkanut välillä tuntua pahalta... Aiemmin tänne ei ole liittynyt mitään tunteita tai muistoja, mutta nyt mietin välillä että tuolla me istuimme entisen kanssa puhumassa sitä tai tätä, tuossa kahvilassa tai baarissa. Tuo on se bussipysäkki mistä lähdin / tungin sen matkaan. Osa suruprosessia, sanon itselleni. Niin kuin se onkin. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu hyvältä se, että odotan elämältäni onnea. En tiedä missä tai miten tai milloin, mutta odotan. Ehkä se on jo nyt hyvää, se on itsessään ihanaa että ei ole masentunut tai uupunut.
Varaan silti lomamatkan heti kun rahatilanne antaa myöten. Sillä välin teen excursioita vain lähimpään ostoskeskukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti