Diagnoosi

Lausunnot uutta terapiavuotta varten on saatu. Ensi viikolla pitäisi ehtiä tehdä hakemus, jotta saisi sen pois päiväjärjestyksestä. Nyt psykiatri oli ottanut pois masennusdiagnoosin, mutta jättänyt pershäiriödiagnoosin. Terapeuttini sitten kysyi mitä mieltä olen itse tästä jälkimmäisestä dgn:stä, mihin osasin vastata vain että jotain tuttua. Hän on jo aiemmin väläytellyt, että masennukseni taustalla saattaisi olla burn out (yhdistettynä elämän muutoksiin ja traumoja aktivoiviin eroihin) ja nyt hän esitti että minulla ei olisi varsinaisesti epävakaata vaan että tietyt piirteet ja reaktiot johtuisivat traumatisoitumisesta lapsuudessa. Hän sanoi, että en ole ainakaan tyypillinen epävakaa, ja että hän ei itse varmastikaan olisi tällaista diagnoosia laittanut. 

En olekaan ajatellut olevani mikään tyypillinen tai pahin rajatila tapaus, esimerkiksi itsetuhoisuus kriteeri ei täyty koska en ole koskaan kohdistanut aggressiota itseeni käytännön tasolla. En myöskään koe olevani kovin aggressiivinen ja vihainen muutoinkaan, en pimahtele tuon tuosta toisille ihmisille tai kärsi päihteiden ongelmakäytöstä. Mutta muut piirteet täsmäävät, ja joskus olen lukenut ns. quiet borderline- tyypistä joka on ennemmin muille näkymätöntä, sisäistä pahaa oloa mitä ei kuitenkaan pureta fyysisillä tavoilla. 

Mutta viimeisen kuukauden aikana olen saanut terapiasta paljon, olen pohtinut sitä missä elämäntilanteissa olen masentunut (reaktio johonkin) ja mikä tekee elämästä välillä niin vaikeaa (parisuhteet, erot, riidat). Olen jollain tapaa samaa mieltä terapeuttini kanssa diagnoosista, otin sen kyllä aikoinaan vastaan tyynesti koska olin sitä epäillytkin ja sen kautta koin saavani selityksen moniin asioihin - mutta koko ajan olen pohtinut sitä mikä se diagnoosi ja kategoria oikein on, mitkä piirteet voidaan siihen lukea. Onko järkeä antaa tällaisia diagnooseja? Kela niitä tarvitsee toki, mutta terapeuttinikin sanoi että tietyt ongelmat ja traumat (vaikka se vahva sana onkin) saavat aikaan näitä käyttäytymistapoja ja -malleja, joita minullakin on.

Nyt varmaan alamme paneutua siihen, mikä on aiheuttanut nämä traumat ja miten niitä voisi työstää. Kärsin niistä itsekin, enkä voi käyttäytymiselleni aina mitään. Sen taakse ei tietenkään saa mennä, ja se myöskin satuttaa lisää itseänikin; en pysty vaikuttamaan tunteisiini, en reaktioihini enkä voi esittää sille mitään järkevää syytä.