Sairastelua

Tässä meni sitten tämä viikonloppu, kipeäksi tullessa. Nuhainen olo eikä ruoka ole illalla enää maistunut. Toivon ihmeparantumista viimeistään maanantaille, että saan tehdä tarvittavat jutut. Onpahan ainakin aikaa nyt lukea tenttiin ja pöljäillä netissä.

Kehittelin itselleni aiheen graduun. Loin gradutiedoston (uudelleen) ja kirjoittelin tekstiä. Sitten hieman tiedonhakua eikä näyttäisi aihetta käsitteleviä graduja tai muita tutkimuksia Suomessa olevan. En sitten tiedän onko tekeillä, mutta yksityiskohdat kuten asetelmat ja tutkimuskysymykset ja metodit jääköön tietysti sitten seminaarivaiheeseen - uskoisin aiheen olevan tutkittavissa. Flunssakiukuttelussa vellomisenkin keskellä olen erittäin iloinen ja tyytyväinen itseeni :)

Vellomisesta tulikin mieleeni, että pitää muistaessaan lainata joitain tietoisen läsnäolon opuksia kirjastosta. Palaan asiaan kunhan olen niihin perehtynyt, toisaalta niinhän piti tehdä sen päihdekatsannonkin kanssa. No, on ollut tässä .... vähän juttuja, ei ole ehtinyt. Otan vain liikaa tehtäväkseni kerralla, ei tulisi kuuloonkaan että lainaisin kirjastosta vaikka yhden perusteoksen vaan haalin kaikki mitä on ja sitten kun kirjahylly pursuaa niitä, iskee paniikki että en ehdi lukea ja ahdistaa.

Ehkä tällaiseen holtittomaan käytöstapaan toivoisin apuja tuosta mindfulness-kirjallisuudesta. Eli sehän oli taas sitä, että keskittää ajatuksensa tähän nimenomaiseen hetkeen, vapauttaa itsensä menneisyydessä kierimisestä ja huomisesta huolehtimisesta. Jotkut osaavat sen luonnostaan, itse taas en. Ehkä jotkut pitävät huuhaana psyykkisestä energiasta puhumista, mutta kyllä ihmisellä on mielestä fysiikan ohella myös psyykkiset voimavarat ja ne ovat rajalliset. Osaan jo rajata jossain määrin omia puuhiani, ja huomaan milloin "alkaa mennä liian lujaa" - otetaan esimerkiksi tuo kirjojen lainaaminen. Alan kirjaston hyllyllä katsoa kuinka paljon siellä olisi mielenkiintoista luettavaa ja sitten oho - minulla on 7 kirjaa kainalossani! Mitä siinä välillä tapahtui? En ole tiedostanut ajattelevani, että minun pitäisi lukea nuo kaikki jotta tietäisin asiasta jotain ja tarpeeksi, minun pitää hallita kaikki ja lukea kannesta kanteen. Sitten olenkin jo niin ahdistunut, että koko homma jää. Sama on tenttiin lukemisen kanssa; laitan aikaani ja energiaani miettiessäni mitä kaikkia tenttejä minun pitäisi tälle vuodelle vielä ehtiä suorittaa eikä minulla ole sitten sitä aikaa ja energiaa enää niin paljoa käytettävissä siihen seuraavaan tenttiin, johon pitäisi lukea NYT. 

Joku on joskus sanonut, että saat sen mistä luovut. Huomaan, että tuo nurinkurinen ajatus pitää tavallaan paikkansa: kun luovun tehokkuuden tavoittelusta ja asioiden haalimisesta, keskityn täysin siihen mitä nyt teen ja ajattelen, että jokaiselle tehtävälle on aikansa, huomaankin että saan hommat ajallaan hoidettua eikä työskentelyyn tule katkoksia ja todennäköisesti olen saanut ne seuraavatkin jutut jo aluilleen. Eli toisin sanoen olen myös tehokas. Kuten sanoin, jotkut ihmiset ovat luonnostaan tällaisia loogisia ja keskittymiskykyisiä, minä en. Siksi ajattelin hakea jotain uutta noista kirjoista.

Energian "tuhlaaminen" asioihin joihin ei voi vaikuttaa saattaa olla todellinen ongelma. Minulle se ongelma on ollut menneisyyden vatvominen. Olen miettinyt niin usein asioita joita kadun, kelannut uudelleen ja uudelleen, keskustellut asianosaisten kanssa samat jutut moneen kertaan. Joku kutsuisi näitä "tunnekoukuiksi", mikä ymmärtääkseni tarkoittaa jotain sellaista, että ihminen jää junnaamaan johonkin tunteeseen eikä pääse siitä irti vaan samat ajatukset pyörivät aina uudelleen ja uudelleen. Ihmisellä ei ole taitoa päästää irti siitä tunteesta, mikä olisi todella hyödyllinen taito. 

"Ei itsensä rehellisen katselemisen tarvitse olla itsensä soimaamista. Se voi olla myös itsensä armahtamista." Tämäkin olin Kaisa Raittilan tekstin lainaus. Onhan se kyllä niinkin, että vaikka miettisi menneisyyttään ja olisi kivuliaan tietoinen omista virheistään ja erheistään, niin rajansa kaikella katumisella ja pahoillaan olemisesta. On eri asia tiedostaa olleensa väärässä ja ottaa opikseen kuin jäädä siihen loppu elämäkseen kiinni. Itseäänkin kohtaan täytyy olla armollinen ja hyväksyä, eikä se tarkoita että hyväksyisi tekemänsä pahan.