Arkipäivän episodit

Yksi asia johtaa toiseen joka taas johtaa kolmanteen. Olin ajatellut päästää aivoni vapaalle, koska en ole nyt päässyt terapiassakaan keskittymään asioihin joihin olisin halunnut. Mielessä olisi paljonkin ajatuksia, huomioita ja murheita (jotain lapsuus-/uskontoshittiä), mutta en vain saa niitä esille. Olen terapiatunneilla jossain välttelijän moodissa, jossa kaikki on vaan hyvin. (Järkeistämistä)

No joka tapauksessa viikonloppuna sattui pieni episodi joka sysäsi jälleen uusia oivalluksia ja ajatuksia liikkeelle. Tavoitin ne puolet itsessäni, jotka takertuvat ihmisiin ja suhteisiin sekä mikä niissä muissa ihmisissä on sellaista joka sen laukaisee. Ehkä tietyllä tavalla traumateoria pitää kohdallani paikkansa, sillä olen jossain määrin pirstoutunut osiin, kuten normaali/tasapainoinen minä, surullinen/toivoton minä, takertuja/hylkäämistä pelkäävä minä. Normaalissa moodissa ja osassa pystyy käsittelemään kaikkia tunteita putoamatta mihinkään loputtomalta tuntuvaan mustaan monttuun. Jotkut ärsykkeet toisissa ihmisissä saavat nuo toiset puolet aktivoitumaan ja jään jumiin tilanteisiin. 

Huomasin tämän kun näin sattumalta eksän ja mietin seuraavat pari tuntia, että mitä tunteita se herätti. Tavallaan se aluksi pisti hämilleen, sitten alkoi se sama surkeus pyrkiä pintaan josta on niin paljon kokemusta, kun sitten lopulta seesteisyys ja hyvä olo voittivat. Uskon entistä enemmän siihen, että tietyt tunteet ovat traumatisoitumisen seurauksia, ja sillä tapaa "ei-normaaleja" ja patologisia. Ne eivät ole minua, vaan ne piinaavat sitä kuka oikeasti olen. 

Pahimmillaan se tunne on sitä, että en pysy tässä hetkessä. En saa pysyteltyä siinä realiteetissa, että minä olen turvassa ja kaikki on hyvin, vaan ne hylkäämiskokemuset ja tunnetilat vain vyöryvät päälle. Vaikka ne ovat tapahtuneet kauan sitten. Vaikka entisiin parisuhteisiin liittyy muisteltavaa ja käsiteltävää, niin ne ovat asia erikseen kuin ruikutus ja takertuminen. 

Sellaiset henkilöt, joihin olen takertunut, ovat omanneet tiettyjä piirteitä ja puolia itsessään. Heissä on ollut kylmä, torjuva ja hylkäävä puoli, johon minun hylkäämistä pelkäävä puoleni on jäänyt jumiin. Vaikka ero parisuhteesta olisi hyväksi, tulee eroapelkäävä puoli esiin koska sen tärkein tehtävä on estää eroon joutuminen - olipa tilanne rationaalisesti ajatellen mikä tahansa. 

Teen paljon enemmän huomioita terapian ulkopuolella. Nytkin on paljon helpottuneempi olo, kun voin pitää oman "traumaosan" erillään itsestäni. Tai siis se osa pitäisi saada integroitua itseen oikealla tavalla. Realiteetit on kunnossa, ja nautin siitä hyvästä tunteesta. Toisaalta säälin traumaminää, ja ymmärrän sen reaktiot. 

Ilmeisesti aurinko aikoo näyttäytyä seuraavina päivinä, joten vapusta tulee varmasti mitä hauskin ja rennoin. Evästä ja juomaa mukaan, töiden jälkeen vaan puistoon istumaan ja nauttimaan vapusta. Juomaa pitää tosin varata sen verran, että jos alkaa teinit vituttaa niin pystyy lisäämään annostusta.