Hyvä alku

Loma sujuu kuten olettaa sopii eli pois haluaisin äidin ja isän hoteista. Se painostava ilmapiiri on edelleen olemassa, ja tuskin se siitä muuksi muuttuu. Joten. On aika sanoa sille heihei, ja keskittyä johonkin mukavaan. Kuten tv:n katseluun ja lukemiseen. Minä vitut välitän vanhempieni ongelmista. 

Olin juuri ehtinyt saapua tänne, kun sain jo isältäni tuutin täydeltä jeesusonhyvä- läppää. Ei kiitos sitä, se on vammattaunut minut liian pahasti. Se ihminen on totaalisen sekaisin, se ei itse vain tiedä sitä, mutta minä olen aistinut sen aina.

Kerrassaan loistavaa siis. Haluan aloittaa alusta, siltä minusta on tuntunut aina. Tämä ei ollut elämä, jonka tilasin. Antaisin mieluusti pois suurimman osan lapuuttani, sillä ne samat asiat mitä vanhempamme ovat meille lapsille antaneet, olisi voinut saada niin monessa muussakin perheessä. 

Olen miettinyt mitä rakkaus vanhempia kohtaan on. Joskus tuntuu siltä, että se on "vain" kuoleman pelkoa. Sitä, että pienen lapsen on pakko kiintyä hoitajiinsa jotta selviytyy, ja tuo kiintymys muodostunee jonkinlaiseksi rakkaudeksi. Lapsi on siis pakotettu ainakin kiintymään, ja oman vanhemman vahingoittuminen ja kuolema olisi pahinta mitä voi tapahtua. Tähän kiintymykseen perustuu myös vaikeus kritisoida vanhempia, koska lapsi saattaa tuntea vastuuta siitä että ei ole tarpeeksi kiltti ja ikävä kyllä usein vanhemmat myös saattavat vedota siihen, että lapsen on oltava "kiltti". Siihen on velvollisuus, koska vanhemmat "tekevät kaikkensa" lapsen eteen. Syylliyys on hankala asia kannettavaksi lapselle, ja minä sanoisin, että juuri se syylliyys on suuri osatekijä omassa rakkaudessani vanhempiani kohtaan. Syyllisyys ja se, että olen traumatisoitunut taaperoiässä niin pahasti, että pelkäsin hysteerisesti vanhempien menettämistä uudelleen ja tuo tunne on "jalostunut" rakkaudeksi. Haluan heille hyvää, mutta en oikeastaan ikävöi heitä ja suhteemme on pinnallinen. He ovat pitäneet minut hengissä, josta minun olisi pitänyt olla ilmeisen kiitollinen heille. No, en tiedä mitä sanoa... Samalla tavalla kuin he ovat kieltäytyneet näkemästä minua yksilönä ja persoonana, minä en tunnista heissä mitään mitä rakastaisin erityisesti. Olenko kylmä, ehkä. En vain voi tälle mitään, mutta niin kauan kuin heidän luomansa syylliyyden ja vihan taakka on minun kannettavanani en pysty muuhun.