... nimittäin täyttää kolmannen vuoden psykoterapiahakemus. Vuosi sitten mietin paniikissa, että mitä osaan kirjoittaa omiksi tavoitteiksi terapiaan, kun kaikki oli jotenkin... levällään. Nyt haluaisin kolmannen vuoden tutustua itseeni nykyhetkessä sekä omassa historiassani, sitä kautta löytynee keinoja rakentaa henkistä tasapainoa.
Keskustelimme terapiassa omien tunteiden ja muistojen "oikeellisuudesta" ja paikkansapitävyydestä. Minulla on edelleen olo, että minä vain tiedän asioiden tapahtuneen mutta en tunne niitä omiksi kokemuksiksi ja sitä kautta epäilen "oikeuttani" masennukseen. Asiaa on aika vaikea selittää. Mietin varmaan liian pitkään, että minullahan on ollut hyvä lapsuus, nuoruus ja elämä muutenkin jotenkin miksi minulla on pelkotiloja ja masennusta.
Puhuin terapiassa myös siitä, että pelkään jotain todella kamalaa paljastuvan muistoistani. Sitten kaikki romahtaisi. Mutta voisiko se enää enempää romahtaa kuin miten pirstaleinen olen ollut? Niin kysyi terapeutti. Tuossa tilanteessa minulle tapahtui ensimmäistä terapiaistunnon aikana selkeästi jotain fyysistä; raajoja alkoi pistellä ja sitten ne ikään kuin turtuivat tai eivät tuntuneet aivan omilta. Vieraannuin hetkeksi itsestäni, oli varmaan niin jännää pohtia sitä menneisyyttä. Ja sitä, että voisin ottaa sieltä muistoja ja tunteita vastaan.
Olen nukkunut tällä viikolla katkonaisesti, mutta en oikein keksi, että miksi. Ihan vituttaa se, että heräilen koko ajan ja tuntuu etten ole nukkunut yhtään. En silti ole ollut kovin väsynytkään, en ainakaan niin paljon kuin voisin kuvitella yleensä vastaavassa tilanteessa olevani. Nyt olen hieman väsynyt, mutta nukkumaan on vaikea mennä, ei vaan viitsisi.
Onneksi voin nyt nautiskella viikonlopusta ilman kovin järjettömän suuria murheita, joitain pikkujuttuja on tiedossa pitämään vireystilaa sopivana. Onneksi aikataulut on kuitenkin joustavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti