Mitähän sinulle on tapahtunu? En ole kuullut sinusta yli kuukauteen vaikka olen lähettänyt sinulle postia. Viimeiset vuodet yhteydenpitomme on ollut takkuilevaa, välillä on ollut pitkiä aikoja ihan hiljaista. Toissavuonna taisi mennä peräti koko kesä ettemme olleet missään yhteydessä. Jollain tapaa minä olen vihainen, koska menet kauemmas minusta. Olet hankkinut talon ja sen kaiken keskiluokkaisen elämän parisuhteineen ja ulkomaanmatkoineen. Sinusta on tullut aivan toisenlainen - arvosi ja mielipiteesi elämästä ovat muuttuneet. Enää et jaksa käydä baareissa ja shoppailla, nyt puhut mieluummin pienen toimiston juoruista. Minulla olisi hieman ikävä vanhaa sinua, mutta yritän parhaani jotta voisin sopeutua siihen että sinäkin muutut. Kuten me kaikki.
Tuntuu todella erikoiselta kun ihmiset muovautuvat uusiin muotoihin koko elämänsä ajan. Olenhan itsekin nyt jotenkin erilainen kuin vuosi sitten, jotain olennaista on tapahtunut. Vuodet vain tuntuvat menevän niin äkkiä, ja jos jonkun kanssa ei ehdi olla tekemisissä, niin sen muutoksen missaa. Sama asia konkreettisemmin on lasten kasvamisen kohdalla. Kestää hetki tajua, että joku pieni nyytti onkin nyt eskarissa - ja erityisen hämmentävää se on kun ihminen alkaa saavuttaa murrosiän...
Olen mietinyt parisuhteitani aina välillä, eksäni ovat käyneet ajatuksissani ja olen tuntenut silloin outoja fiiliksiä. Esimerkiksi sellaisen, että alan tuntea itseni todella vieraaksi kun mietin muistoja jostain tietystä entisestäni. Ne eivät kuulu minulle, en pysty paikantamaan itseäni enää hänen kotiinsa ja niihin tilanteisiin. Olenko ollut tyystin joku toinen ihminen tuolloin? En tavoita tunteita ja ajatuksia sen ajan arjesta. Nyt minua ahdistaa ja yököttää muistot, että olen viettänyt aikaa hänen kanssaan seurustelumielessä. Emme varsinaisesti seurustelleet koskaan, olimme vain paljon yhdessä. Mietin suhteen kohtaloa paljon sinä aikana ja koin että jättäminen on vaikeaa, mutta olen niin helpottunut ettei minun tarvitse palata siihen. Miten olen voinut olla ihmisen kanssa, josta en ole ollut kiinnostunut? Mikä tarve minulla tuolloin on ollut? En juuri nyt osaa nimetä sitä. Tällä hetkellä eräs työvoitto elämässäni on se, että en enää koskaan ala suhteeseen, jos en todella ole ihastunut ja kiinnostunut. Ei kiitos "puolivillaisille" suhteille. Voiko noin sanoa? Tässä kohdassa minun ei kannata tehdä kompromisseja. En voi enää suostua olemaan jonkun kanssa sen vuoksi, että ainakin se toinen välittää ja on turvallinen. Lesson number one.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti