Olen ollut viikonlopun ihan törkeän väsynyt, enkä ole tehnyt mitään kotona saati sitten kodin ulkopuolella. Kodin vanki koko viikonlopun, ainoastaan tietokone ja kirja turvanani vaikka olisin halunnut nähdä kavereitakin. Olen mennyt unilääkkeistä ihan tokkuraan, enkä pääse ylös. Nukun nyt kohtalaisesti tai ainakin nukahdan ajoissa, mutta seuraava päivä on sumuista.
Tänään on ollut aika toivoton olo. Näköalaton. Itkin hetken, enkä saanut tunteista selvää. Itkinkö exän perään - aivoni alkavat taas tehdä sitä samaa vanhaa, eli haaveilen siitä mikä ei kuitenkaan käytännössä toimi. Mun pitää vaan palauttaa itseni raa'asti sen faktan ääreen, että minusta ei siihen ole. Mihinkään suhteeseen.
Tässä olisi nyt käsillä montakin tärkeää aihetta terapiaan, mutta silti niitä on vaikea viedä sinne. Joku suojelija moodi minussa hämmentää edelleen tätä soppaa - ehkä se on sisäistetty vanhempien ääni, joka hokee että kaikki on hyvin ja ettei minulla ole mitään syytä olla onneton. Aina jos koitan puhua jostain tunteesta ja kokea sitä, alan epäillä sen todenperäisyyttä. Minulle on erityisen tärkeä tietää mitä on tapahtunut, siis tosiasioita ja kylmiä faktoja. Aivan kuin niiden perusteella voisin päättää omat tunteeni.
Olen joutunut luopumaan yhdestä kiintymykseni kohteesta. En mene enää paniikkiin, mutta joku kuilu aukeaa välillä sisimmässä. Olen hukassa ja avuton. Minä en tiedä mitä tehdä ja miten olla. Tavallaan se nollapiste on välillä helpottava, koska tyhjyys tekee tunteiden kokemisen helpommaksi, tai pystyn aistimaan paremmin sellaisessa tilassa, kun pää on tyhjentynyt muusta. Millään ei ole väliä, ei ole kiire minnekään.
Välillä taas on. Kiukustun siitä, kun minuun kohdistetaan vaatimuksia, joihin en halua vastata. Opiskeluvaatimukset ovat ylimitoitettuja, minun on vaikea paneutua niihin. Alan vastustella, enkä tiedä miksi. Ehkä tulen epätoivoiseksi kun näen muiden osaavan, pystyvän ja jaksavan tehdä asioita. Ehkä minä en halua luopua sairaan identiteetistäni vielä tai olen vain hankala ihminen. Löydän syyn aina toisista ja haluan päästä itse helpolla.
No, nyt ehkä paneudun hetkeksi katselemaan Da Vinci- koodia, sitten kömmin sänkyyn lukemaan kirjaa ja koitan nukahtaa jossain kohtaa - vaikka maanantaita vasten yöt ovat usein kurjia. Uusi paska viikko, mutta toisaalta sen jälkeen on lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti