Lueskelin joskus jonkin verran skeematerapiaan liittyvää kirjallisuutta, koska sieltä löytyi minuun kolahtavaa kuvailua epävakaasta persoonallisuudesta. Miksipä se ei koskisi myös muita ihmisiä, niitäkin joilla ei ole diagnoosia? Kai ihmisellä voi olla saman tyyppistä problematiikkaa ilman, että se kuitenkaan vaikuttaisi normaaliin elämään ja mielenterveyteen - diagnoosiin tarvitsee olla jo jotain suurempaa ongelmaa, joka haittaa arkielämää. Mutta onhan meitä monenlaista heilujaa täällä... Mutta ehkä pointti on kuitenkin se, että ongelmia syntyy silloin kun on selkeät erilliset moodit eikä ihminen ole kyennyt integroimaan eri puolia itsessään aikuiseksi persoonaksi. Löysin tässä erään vanhan keskeneräisen kirjoituksen, en tiedä olenko siitä jonkun version postannut. Teksti on varmaankin suoraa lainausta, oletettavasti Youngin Skeematerapia-kirjasta... Omaa ajatteluani siinä ei ole. Tunnistan kyllä tuosta tuon suojautujan moodin hyvin.
Terapiataukoa olisi vielä viikko jäljellä. Olin helpottunut tauosta sen viimeisen kerran jälkeen, koska siellä tuli tosiaan se kummallinen fyysinen tunne - turtuminen ja pyörrytys. Ajattelin, että pääsen lepäämään hetkeksi terapiasta eikä tarvitse miettiä mitään katsekontakteja ja -yhteyksiä. Voi olla aika haipakkaa tuo viimeinen vuosi, jos uskallan olla kritisoimatta ja käskemättä itseäni - antaisi vain tulla sen mitä on tullakseen. Nyt se lähinnä pelottaa, että muistuu kaikkea ei niin kivaa mieleen.
Tällä viikolla ei olisi tiedossa sitten mitään. Joku luento, mutta ei muuta vakavaa. Aion nauttia olemisesta. Piste.
"Haavoittuneen tai hylätyn lapsen moodi kuvaa hyvin turvatonta, vaille jäänyttä ja tarvitsevaa puolta persoonallisuudessa. Tässä moodissa yksilö kaipaa turvaa, lohdutusta ja hoivaa, mutta usein hän samanaikaisesti pelkää sitä. Moodi pitää sisällään myös traumamuistot, joiden aktivoitumista henkilö yleensä pelkää. Hylätyksi tulemisen pelko voi joinakin hetkinä vaikuttaa psykoottistasoiselta. Tässä moodissa potilas voi vahingoittaa itseään vaimentaakseen tunteidensa intensiteettiä. Hän voikin viettää suurimman osan ajasta suojautujan moodissa välttyäkseen kokemasta lapsimoodin tuskaa. Suojautuja näyttää ”normaalilta” muttei tunne mitään. Henkilö käyttää psykologista (tunteiden poissulkeminen, ajattelun estäminen) ja konkreettista (kotiin jääminen, nukkuminen, puhumattomuus) vetäytymistä selviytymiskeinonaan, koska tunteminen ja ihmissuhteet tuntuvat pelottavilta. Tässä moodissa hän voi vahingoittaa itseään yrityksenä tuntea edes jotakin, sillä suojautujan moodin tyhjyys ja turtuneisuuskin voivat tuntua sietämättömiltä."
Terapiataukoa olisi vielä viikko jäljellä. Olin helpottunut tauosta sen viimeisen kerran jälkeen, koska siellä tuli tosiaan se kummallinen fyysinen tunne - turtuminen ja pyörrytys. Ajattelin, että pääsen lepäämään hetkeksi terapiasta eikä tarvitse miettiä mitään katsekontakteja ja -yhteyksiä. Voi olla aika haipakkaa tuo viimeinen vuosi, jos uskallan olla kritisoimatta ja käskemättä itseäni - antaisi vain tulla sen mitä on tullakseen. Nyt se lähinnä pelottaa, että muistuu kaikkea ei niin kivaa mieleen.
Tällä viikolla ei olisi tiedossa sitten mitään. Joku luento, mutta ei muuta vakavaa. Aion nauttia olemisesta. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti