Olen tuhlaillut rahaa viime aikoina lähinnä ruokaan ja herkkuihin. En ole ostanut yhtään vaatetta tai sisustusjuttua koko kesän aikana (koko kesä on tässä yhtä kuin heinäkuu)... ... Nyt repäisin perjantain kunniaksi ja hankin itselleni nättejä sisustusesineitä, ja voi kun piristää mieltä katsella noita kauniin värisiä lasikulhoja. Niiden käyttöarvo on kyllä nolla, mutta en välitä.
Olen saanut nyt illalla jotain aikaiseksi, mitä en ole yleensä perjantaisin saanut. Olen tiskannut tiskit pois ja pessyt kylppärin lattian ja pyyhkinyt hieman pölyjä. Huomenna ei tarvitse kuin imuroida ja luututa niin vaikuttaa jo huomattavasti paljon siistimmältä. Ja ai niin, kävinhän minä joitain paperipinojakin läpi. Eli olen tehnyt juttuja, mikä on positiivista. Näillä pienillä nykäyksenomaisilla teoilla osoitan itselleni aina välillä sen, että minä ihan itse kyllä päätän siitä laiskottelenko sohvalla ja valitan vai teen asioille jotain. Syyllistyn aika helposti siihen, että haen syitä ulkopuolelta miksi en tee mitään. Tai oikeutan "laiskottelun" sillä kun päivä on ollut aamusta vittumainen, niin eihän se voi loppua kohden enää parantua. Siitä kaavasta on vain vaikea repäistä itseään irti.
Siihen vaikeuteen luultavasti vaikuttaa apea ja kapeutunut mieli. Olen tässä jonkin aikaa laput silmillä kaiken suhteen, arki on rullannut samaa rataa eivätkä päivät erotu toisistaan mitenkään. Herään aamulla (kivuttomasti! uskomatonta, minä pääsen ylös jo ennen klo 6, eikä se tunnu mitenkään pahalle), pakerran päivän (no siinä työpäivässä on toivomisen varaa), sitten tulen kaupan herkkuhyllyn kautta kotiin, teen kaiken samalla kaavalla kotona eli: laitan tietokoneen päälle, ostokset paikoilleen, surffaan netissä illan sohvalla istuen ja nameja puputtaen, sitten suihkuun ja nukkumaan. En tee kotona muuta. Ja illat menevät äkkiä. Pitäisi ehkä tehdä niin kuin tänään, puuhata eri asioita niin iltakin tuntuu mukavalla tavalla pitemmältä. Se on todella hyvää terapiaa kun nollaa mielensä ja pohtii vain sitä mitä tekee. Mutta kuten todettua, se on vaikeaa. Aina alkaa mieleen tunkea ikäviä juttuja - ja miksi niiden pitää olla ikäviä, sitä en tiedä.
Mutta päiväunia en nuku. Se on edistystä. En nukkunut kyllä viime kesänäkään vaikka olin silloinkin töissä useamman kuukauden. Mutta toissakesänäpä vielä nukuin! Nukuin joka ikisen työpäivän jälkeen vähintään puoli tuntia, silloinkin meni elämä samalla kaavalla eli kotiin, söin kokonaisen pussillisen pikkupullia ja nukahdin sohvalle ja sitten koitin siitä rämpiä ylös. Eli parissa vuodessa huimasti kehitystä, ajattelen. Nyt ei tulisi mieleenkään nukkua vaikka välillä nukuttanut onkin, ne on varmaan kahdet päiväunet mitä olen ottanut kesän aikana, ja niistäkin toiset viikonloppuna.
En ole nyt syönyt viikkoon tai kahteen lääkkeitä. Melatoniinia käytän säännöllisesti, viikonloppuisin en ehkä ota, mutta arjessa se auttaa pääsemään uneen. Mutta jotenkin vaan on tarvittavien käyttö taas katkolla. Nyt ei ole sellaista oloa, että tarvitsisi niitä, mutta ehkä se on korvautunut nukkumisella. Nukun työpäivinäkin 10 tunnin unia, mikä tarkoittaa sitä, että menen nukkumaan joskus klo 20 tai viimeistään 21. Uni tuntuu pelastukselta.
Nytkin voisin harkita nukkumista. Nukun huomenna sitten pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti