Näin alkoi viikko: hirveällä hiilaritankkauksella ja lohtusyömisellä. Tänään havahduin taas siihen, että ihan perseelläänhän tämä syöminen jälleen on. Eipä muuten, mutta suoritin taas tällaisen automaattisen toiminnon, jonka huomasin vasta jälkeenpäin - petyin jälleen erään ihmisen suhteen, pettymys oli ihan pieni, ei mikään valtavaa kokoluokkaa oleva katastrofi vaan sellainen arkinen vastoinkäyminen. Rekisteröin sen tunteen kyllä, mutta en osannut tai jaksanut alkaa erittelemään omia toimintojani ja menin kaupan kautta herkkujen kanssa kotiin.
Nyt on lievä morkkis ja maha on turvonnut ihan pinkeäksi palloksi. Mutta huomasinpahan nytkin sen, että kun tulee hylätty ja yksinäinen olo, minä haen kaveria ruoasta. Tungen jotain kurkusta alas vaikka ei tekisi mieli. Usein syön jotain vain tottumuksesta, ehkä se on joku epämääräinen ja hämärä tunnemuisto siitä, että suun kautta saa jotain tyydytystä. Seuraa hetkeksi hyvä olo. Sitten sitä hyvää oloa koittaa tavoittaa yhä uudelleen vaikka se ei enää olisikaan se keino tyydyttää tarpeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti