Reppana

Jahas ja mitäs sitten tarinoisi. Olen vakuuttunut viime aikoina siitä, että minulla todella on eri tyyppisiä moodeja tai minä-tiloja, koska eihän tämä mielialojen ja voinnin vaihtelu muuten selity. Nyt on ihan ok, sosiaalinen olo - ja kyllä minä taidan olla sittenkin sosiaalinen ihminen, tai osa minusta. Muuten olen ollut aika vereslihalla viimeiset viikot, ja miettinyt syntyjä syviä. Olen vihdoin saanut kiinni joistain varhaisista tunnekokemuksista pidemmäksi aikaa ja minulla on useita päivä aikaa pohtia miltä tunteet tuntuvat ja mistä ne tulevat. Olen erittäin turhautunut vanhempiini ja heidän epäkypsään käytökseensä joka ei vuosien jälkeenkään ole muuttunut miksikään. 

Tällä hetkellä en välttämättä haluaisi heitä edes nähdä. Monenlaisia vittumaisia oloja alkaa nousta pintaan heti kun mietin heitä, ja kyllä nyt taidan alkaa tuntea omat vaikeuteni oikeutetuiksi - tähän saakka olen käyttänyt itseäni vastaan sitä vanhemmiltani sisäistämääni selitystä että eihän minulla pitäisi olla mitään syytä pillittää ja valittaa. Minulla on, jos minusta siltä tuntuu.

Pohdiskelin jokin aika sitten sitä mistä tuo omien kokemuksien vähättely tulee, mutta toisaalta hetken kun miettii niin sehän on selvä. En edelleenkään muista mitään hyvää yleistettävää esimerkkiä, mutta minulla on se tunne ja kokemus siitä miten neuvottelut, keskustelut ja riidat vanhempien kanssa ovat menneet. Jos olen kokenut tulleeni väärin kohdelluksi tai halunnut ilmaista sen, että jokin vanhempien toiminnassa vittuttaa tai ärsyttää, niin aika tehokkaasti he ovat saaneet käännettyä sen minua vastaan. Ja taidanpa nyt keksiä sen logiikankin: vanhempani eivät ole suoraan olleet v-mäisiä, erityisesti äitini on osannut olla todella kiero ja esittää asiat niin kivasti ja maireasti vaikka minä olen syvällä sisimmässäni tiennyt, että kyse on jostain vihareaktiosta joka liittyy minuun (tai minun tekemisiini); äitini ei ole tuonut vihaansa esille, vaan on toiminut niin että hänen vihansa tuleekin esiin minussa. Minä olen tullut vihaiseksi hänen passiivis-aggresiivisesta tavastaan toimia (kyllä äitinikin sen osaa) ja sitten kun minä olen reagoinut avoimen vihamielisesti, siitä on seurannut rangaistus. Ei mikään konkreettinen välttämättä mutta useimmiten hankalaksi lapseksi leimaaminen (tätä on tehnyt myös muu suku, enemmän tai vähemmän - sama se, minussa on ollut vika, minä olen ollut tuittupää ja kiukuttelija ja hankala enkä usko kun sanotaan... ja blaa blaa blaa).

Eih, ei tästä pitänyt puhua. Aihe olisi mielenkiintoinen pohdittavaksi ihan muutoinkin, mutta en jaksa nyt työstää postausta valmiiksi vaan tämä on tällaista ajatussilppua. Ehkä joku päivä. Vielä pitää jaksaa terapiatonta aikaa muutama viikko. Toisaalta terapia jäi hieman ristiriitaisiin tunnelmiin, välillä senkin suhteen olo vaihtelee. Mutta ehkä tässä on teema, jota voi märehtiä sitten syksymmällä terapiassa ja blogissa. On minulla tässä ollut aiheita, joista olen ajatellut laatia pitemmän ja analyyttisemmän postauksen lähdemateriaalien kera, mutta en ole nyt jaksanut. Katsotaan josko saisi aikaiseksi....