Helpottaa

Olen viettänyt leppoista sunnuntaita ihan vain omassa seurassani, ja puuhaillut kivoja asioita. Eli siis lähinnä hoitanut kotiaskareita. Olen miettinytkin jotain, mm. sitä että mielenrauhan avaimet taitavat löytyä siitä, että keskittyy vain omiin asioihinsa. Olen laittanut niin paljon aikaa muiden ihmisten tekemisten kritisointiin ja keskittynyt asioihin, jotka eivät lisää omaa hyvinvointiani. Niin vaikeaa kuin muiden elämän analysoinnista ja toisten syyttelystä onkin luopua, taitaa se olla paras tapa edesauttaa omaa toipumista. Eikä vain toipumista, myös paremman elämänstrategian rakentamista. 

Kuten todettua, huomasin tämän asian siitä kun päiväkirjani sivut alkoivat täyttyä muiden ihmisten tekemisten raportoinnista. Jäin miettimään, että millä tavalla se minua auttaa, vaikka pohtisin muiden ihmisten tekemistä. Omasta perspektiivistähän minä elämääni elän, ainakin pitäisi. Voin jossitella asioita lopunikääni tai koittaa keskittyä nykyhetkeen.

En uskalla sanoa olenko kuinka vakaasti tätä mieltä, koska tietyt tapahtumat ja laukaisevat tekijät saavat muut moodit aktivoitumaan. Eri tilojen tarkkailusta ja ajatuksista on ollut kuitenkin hyötyä minulle; yritän olla pitämättä kaikkia negatiivisia ajatus- ja toimintamalleja totuuksina, vaan yritän astua niistä hieman syrjään. 

Minun on edelleen vaikea pitää itsestäni muiden ihmisten seurassa. En jaksa pitää yllä arvostusta itseeni vaan alan vähätellä itseäni - en ole mitään verrattuna muihin ihmisiin. En ole kiinnostava, en ainutlaatuinen, en hyvä missään. Vaikka olenkin, jokainen on. Kaikkien maailman ihmisten silmissä ei tarvitse - eikä voi - olla upein ja ihanin, mutta se riittää että joidenkin läheisten on. Jokaista ihmistä ei voi valloittaa, se on ihan ok. Haluaisin vain saada rakennettua itselleni vahvan omanarvontunnon ja tyytyväisyyden itseeni, etten "menettäisi itseäni" muiden seurassa. 

Olen nyt alkanut hieman haaveilla hassuista pikku jutuista. Sellaisista, jotka ovat vain minun juttujani, vain minua itseäni varten. Se on kai sitä omassa seurassa viihtymistä. Aion mm. kirjoittaa taas pitkästä aikaa tarinoita, pakinoita, novelleja, runoja... mitäs näitä nyt onkaan. Minulla on jo vino pino ideoita ja ajatuksia.  Ne ovat vain minua varten, muistuttamassa siitä että minä pystyn ja osaan luoda jotain.

Aion myös alkaa käydä läpi miessuhteitani. Aion kirjoittaa jokaiselle exälleni kirjeen. Tai kirjeitä. En tietenkään aio niitä heille lähettää, kirjeet ovat nekin vain minua varten. Luullakseni tällaista tapaa käsitellä asioita käytetään terapioissa tai muissa. Olen aiemminkin kirjoittanut pois päästäni näitä ajatuksia. Kun tallennan tunteeni ja ajatukseni jonnekin, ei aivojeni tarvitse olla enää ainoa säilöpaikka kaikille kipeille muistoille ja tapahtumille. 

Odotan syksyä. Nyt minulla on toiveikas olo, vaikka esimerkiksi toimeentulo ei ole taattu ellen löydä töitä. Mutta, sille asialle pitää tehdä jotain. Haluan olla toiveikas, haluan nauttia syksystä, koska se on ihana vuodenaika ja jollain tapa osa "sielunmaisemaani". Tunnen kuitenkin surua siitä, että olen tavallaan menettänyt monia syksyjä ja muitakin vuodenaikoja turtuneisuudelle ja poissaolevuudelle. Mitään diagnoosia sille ei varmaankaan ole, mutta ehkä lähimpänä uskottavaa selitystä on se, että minun hyvin vahva valeminäni on joutunut olemaan puikoissa niin pitkään, että en ole saanut nauttia mistään. Valeminä on suojellut herkkää ja haurasta minuutta, joka ei ole päässyt kehittymään kunnolla. Valeminä blokkaa kaiken kauniin ja koskettavan, koska en olisi kestänyt niitä kivoja juttuja. Kivat jutut ovat olemassa sen vuoksi, että voi taas sattua kun ne menettää. 

Tämä valeminä on aika upea keksintö, olen siihen hyvin tyytyväinen. Käytän oletettavasti sitä selittämään asioita, mutta tunnen itseni ja tiedän jollain tapaa tarvitsevani näitä selityksiä jotta pystyn paremmin jäsentämään kokemaani. Aiemmin tuo epävakaa oli sellainen juttu, mihin koin vetoa - käytän nyt ehkä vain eri termejä vaikka asia on sama.

Iiiiih, mitä tajunnan virtaa. Olen lipsahtanut tähän, että kirjoitan ilman mitään teemaa ja pointtia, eli annan vain tulla mitä mielessä on. Onko se hyvä vai paha, en tiedä. En vain jaksa nyt bloggailla mitään oikeasti.