Muistamisvaikeuksiin on syynä todennäköisesti jonkin asteiset dissosiaatiotilat. Näin olen itselleni selittänyt. Dissosiaatiota on ylipäänsä terapiassa käsitelty hyvin vähän, mikä toisaalta haittaa itseäni. Haluaisin sitä teoreettista tietoa ja käsitteitä, mikä sitten kuitenkin taas toisaalta pitäisi minua vielä enemmän ja erillään kokemuksista ja tuntemisesta. Mutta kun haluaisin lähestyä kokemuksia ensin turvallisesti järjen kautta.
Muistan aika vähän lapsuudesta ja nuoruudesta. En pysty palauttamaan mitään ajanjaksoja mieleen, tai ainakin se on hyvin hankalaa. Nyt ajankohtaisempaa ehkä on ollut opiskeluihin liittyvät muistivaikeudet. Oppiminen on hankaloitunut, koska olen joutunut suojaamaan itseäni derealisaatiolla ja depersonalisaatiolla. En ole voinut olla läsnä, ja oppia. Se, mitä olen oppinut, on jonkun muun kuin minun halussani.
Kaikenlaisten opiskelutöiden tekeminen on vaikeaa, koska on kuin en olisi ikinä millään luennolla ollutkaan tai mitään kirjaa ei olisi koskaan tullut luettua. Minulla ei ole eheää käsitystä ja tietämystä omasta alastani, muuta kuin omien pohdintojeni kautta. Ne perustuvat johonkin muuhun kuin tieteeseen. Olisi ollut kiva pystyä keskittymään opintoihin heti alkuvaiheessa, kyetä pitämään mielessä se kokonaisuus, hahmottamaan se.
Mutta ei ole ollut voimia. Siitä en voi syyttää itseäni. Tein sen mitä osasin ja kykenin. Vasta vuosien kuluessa minulle on alkanut rakentua kyky tarkastella itseäni, muita ihmisiä ja maailmaa uteliaasti ja kyseenalaistaen, toisaalta hyväksyvästi ja arvottamatta. Siinä kyvyssä on toki vielä hiomista. Sellaista kykyä tai edes rohkaisua sen suuntaan en saanut kotoa, vanhemmilla ei sitä uteliaisuutta ollut. Mistä se olisi voinut minulle sitten kehittyä?
Tältä päivältä on opiskelut opiskeltu. Loppuilta on rentoutumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti