Kaksi minua oudoksuttavaa asiaa. Olen sietänyt ahdistustani ja hylkäystraumaani tämän viikon ilman tarvittavaa lääkettä. Viime viikon nappailin niitä töissä ja illalla kotona. Ja yöksi myös melatoniinin kanssa. Mietin pääni puhki, että miksi. Ehkä selittäviä tekijöitä ovat olleet päiväkirjan kirjoittaminen ja eri "äänten kuuleminen", tässä tapauksessa ei viitaten psykoottisuuteen vaan moodeihin ja niiden sanomisiin ja huuteluihin. Eli käytännössä olen kuunnellut erilaisia vahvoja urautuneita tunnetiloja, joihin on liittynyt yleensä jokin ääni/lause. Sitten olen kirjannut ne ylös, ja jos jollekin tunnetilalle ei ole löytynyt heti sanoja, olen pohtinut mitä siitä nousee: mitä tunteita, uskomuksia ja muistoja sen taakse kätkeytyy. Kuten "vittu olen idiootti ja tyhmin ihminen koskaan" tai "kukaan ei halua minua" tai "ansaitsen kaikkea paskaa" tai "älä jätä ikinä, huomaa minut". Olen antanut niille värin. Eri äänet vain vuorottelevat niin nopeasti, yksi ei pysy kauaa vaan seuraava koitaa kompensoida ja mitätöidä tai puolustaa tai ihan mitän tahansa, jonka olen tulkinnut olevan sitä että sillä yritän lievittää ihan sitä alkuperäistä tuskaa.
Noooo, toinen ihmeellinen asia on väsymys. Olen nukkunut noin 7,5 tuntia yössä, mutta olen ihan tööt aamuisin ja iltaisin (niin kuin nyt) väsyttää kovasti. En ole koskaan yllätys yllätys laittanut merkille, että olisin keväisin väsynyt. Mutta voi se olla sitäkin, ettei pysy tuon kevään ja päivien pitenemisen perässä. Outoa herätä auringonnousuun. Tai ehkä olen väsynyt liiasta sosiaalisuudesta, jota harrastin viikonloppuna? Olen ollut joskus tekevinäni sellaisen havainnon että seura väsyttäisi vaikka olisi kuinka kivaa.
Tai ehkä asioiden työstäminen vain väsyttää, kuka tietää. Olen kirjoittanut hitonmoisen määrän tekstiä terapiaan. Tai itseäni varten, mutta silti terapiaan vietäväksi. Jos saan aikaiseksi.
Tai ehkä asioiden työstäminen vain väsyttää, kuka tietää. Olen kirjoittanut hitonmoisen määrän tekstiä terapiaan. Tai itseäni varten, mutta silti terapiaan vietäväksi. Jos saan aikaiseksi.
Asioiden työstäminen väsyttää. Tulet huomaamaan jatkossa kenties paremmin kuinka suoraan verrannollista se oikeasti on. Pelottavakin. Nykyään jos minä esimerkiksi vain olen matkustamassa kauppaan kohti entistä lapsuudenkodin asuinaluettani - ilman että menisimme tapaamaan ketään tuttua siellä, vain ja ainoastaan kauppaan jostain pakon syystä sinne päin - niin meinaan nukahtaa kilometrin säteellä kotipihasta lähdettyä autoon. Aina. Aina sama reaktio.
VastaaPoistaOlet tehnyt todella arvokasta ja hyvää työtä itseäsi varten kuuntelemalla eri osiesi ja moodiesi ääniä. Me dissosioituneet tiedämme, että kyse ei ole ääniäänistä (skitsofrenia tmv.) vaan että ihan oikeasti niitä voi kutsua ääniksi. Minullakin on äidin ääni (syyllisyys), Karhun ääni (itsekkääksi leimaaminen), isän ääni (alistava, en osaa mitään) jne.
Mutta mikä tärkeintä, sinä pohdit niiden äänien taakse ja mitä ne viestittävät, mistä ne ovat syntyneet. Olet pitkällä! Tai sanoisin matkalla! Mutta et enää ihan alkumatkassa, vaan jo oikeasti matkalla.