Tätä aamua kuvaa yksi ainoa sana. Ahdistus. Se on minun kohdallani kärsinyt inflaation. Mutta ahdistaa. Pitäisi hakea kanditutkinto pihalle enkä jaksa ottaa selvää miten se pirulainen haetaan, en jaksaisi enkä haluaisi.
Mitä mietin eilen tunteiden tulkinnasta? Että voin itse valita. Ajatella tätä hetkeä. En tiedä mikä on oikein. Mistä ahdistukseni johtuu, onko se häivytettävissä sillä että koitan keskittyä nykyhetkeen, vai olisiko se tunteen ohittamista, sitä samaa mitä olen kokenut lapsuuteni. En tiedä. Vatvominen ei tuota tulosta, koska en jaksa nyt tehdä töitä sellaisen oikean käsittelemisen eteen. Mua masentaa.
Yritän syödä (ei ole nälkä), lähden ulos yliopistolle, hoidan paperitöitä, tulen kotiin, itken, yritän tehdä opiskelujuttuja. Onneksi on lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti