... että tuntee ristiriitaisia tunteita, vielä pitkän aikaa eron jälkeen. Että näkee sen mitä olisi voinut ehkä olla, ja suree sitä mitä ei koskaan tullut. Että tuntee pistoja sydämessään, kun näkee eksän nykyisen, miten viehättävä ja kaunis tämä onkaan, kaikkea sitä mitä itse ei ole. On varmaan ihan luonnollista surra sitä.
Kuitenkin samaan aikaan tuntea olevansa itse ainutlaatuinen. Minä olen jotain mitä kukaan muu ei voi olla. Ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan.
Miten hyvältä tuntuukin kyetä hyväksymään omaa menneisyyttään, edes pieninä paloina. Nähdä syyt ja seuraukset. Ymmärtää itseään. Näin elämäni on mennyt, paljon siitä on surullista, mutta paljon pystyn nyt myös näkemään ja oppimaan. Eilen oli sellainen päivä, nautin auringosta, hyvästä musiikista ja tunsin, että olin jopa onnellinen. Sillä tavalla varovaisesti, aivan kuin se voisi särkyä hetkenä minä hyvänsä. Mutta mietin työmatkalla elämääni, hetkessä elämistä, kaikkia kliseitä. No, olin onnellinen. Vaikka se hetki oli ohuen tuntuinen, niin tartuin siihen.
Muuta ei ole.
<3 Asiat voivat olla sekä-että; olla onnellinen mutta samaan aikaan hauras särkymään hetkenä minä hyvänsä. Silti se onnellisuus ei ole mistään pois, se saa olla ja on tärkeää, että se on. Tärkeintä on juurikin tuo taito tarttua niihin ohuenkin tuntuisiin onnen hetkiin, ja sinä osaat sen. Olet arvokas.
VastaaPoista:)
Poista<3