Käynnistymisvaikeuksia

Tuntuu uskomattomalta kuinka syvään lamaan voin mennä kun olosuhteet ovat sen kannalta "optimaaliset". Vähäinen uni, epäsäännöllinen ateriarytmi ja hormonaaliset tekijät altistavat pahalle mielelle, mutta olisihan se kummallista joa pelkästään ne saisivat ihmisen näin pois tolaltaan... (?) En saanut aamulla ja päivällä mitään aikaiseksi. En mitään. Minun olisi kuulunut tehdä vaikka mitä, mutta en kyennyt kuin istumaan sohvalla. Ja kelaamaan asioita. Ne kelat pyörivät varmaan jo miljoonatta kertaa.

Paitsi. Nyt niissä on pidempi aikaulottuvuus. Minun tämän hetken suruni ovat myös menneisyyden suruja. Muistan kuinka ahdistunut, turhautunut ja surullinen teini olen ollut. Muistan sen omaleimaisen ahdistuksen tunteen liittyen kaikkeen. Kuinka olen pelännyt syntiä ja että perheemme hajoaa. Jostain syystä olen kai pohtinut sitäkin mahdollisuutta silloin, vaikka vanhempieni mukaan sen ei pitänyt olla mahdollista. Eroaminen. Sitä ei vain voinut tapahtua. Ei missään olosuhteissa. Sellainen toiminta ei ollut vaihtoehto. Mutta, minun on täytynyt aavistaa jotain jo silloin, sanat ja teot olivat niin ristiriidassa. Vanhempiani ei yhdistänyt kuin uskon ja lasten tuoma velvoite. 

Ei tarvitse ihmetellä miksi perhe-elämästä on jäänyt hieman vaisu kuva kaikkien niiden vuosien jälkeen. Eikä uskoa rakkauteen ole, kun sitä ei ole ollut. Olimme aika kaukana rakastavasta perheestä. Niin paljon vanhempien välinem kylmyys ja halveksunta vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Minä olen paha koska minun vuokseni niiden tarvitsee olla yhdessä - pakkohan niiden on edes vähän vihata minua. Ja haaveilla elämästä ilman minua. Toinen työntää pois ja odottaa että lähden, toinen vetää kotiin eikä halua että lähden koska sitten tulee tyhjä pesä ja kulissi romahtaa - on tehtävä valintoja.

Tämän kaiken olen aavistanut, mutta en toki ole sitä ehkä osannut miettiä tietoisesti niin suoraviivaisesti. Olen vain ollut masentunut. Nyt, kun on tilaa ja etäisyyttä surra, olen sitä tehnyt, tänäänkin itkujen jälkeen tuntui paremmalta, joskin edelleen alakuloiselta ja toivottomalta. Pelkään tulevaa... Tai sitä että tulen olemaan aina yhtä tyhjä ja yksin.