Onko terapeutin todella pakko olla välillä vastakkaista mieltä? Minä haluan ja ansaitsen ihmisen, joka ymmärtää minua, eikä sano ikävältä tuntuvia asioita. Haluan olla omassa suossani rauhassa, ja mielestäni terapeutin pitäisi se hyväksyä ja silittää päätä.
Ärsyynnyin hirveästi kun terapeutti toi esille uusia näkökulmia. Pitkästä aikaa. Ehkä sitä ärtymyksen tunnetta pitäisi tarkkailla. En siinä hetkessä voinut ja halunnut, omalta kiukultani. Tuntui vain ettei hän ollut tarpeeksi myötätuntoinen, vaan ehdotti toista tulkintatapaa. Minä haluan velloa menneessä, minä haluan saada empatiaa siitä että olen ollut helvetin yksin koko elämäni, haluan puhua siitä, haluan että terapeutti ymmärtää sen. Haluan että hän kuulee ja näkee. En halua vielä alkaa uusiin näkökulmiin. Vaikka ymmärsinkin mitä hän tarkoitti, ja ehkä olen samaa mieltä.
Olen niin yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti