Aivan kauhean sumuinen ajanjakso on takana, tai oikeastaan yhä edelleen meneillään. Tänään mietin kuinka suuri merkitys onkaan omalla sisäisellä tunteella siitä mikä on oikein. Minulla on lähipiirissä itseeni määräävässä asemassa oleva ihminen, johon en ole pystynyt luottamaan koko yhteisen taipaleemme aikana. Tunsin jonkun epäilyttävän aistimuksen heti ensimmäisistä tapaamisista lähtien, eikä tuo tunne ole väistynyt. Ja vähitellen olen kuullut muilta ihmisiltä samaa. En pysty luottamaan siihen, että tämä ihminen on vakaa ja turvallinen. Hän on liian mielistelevä ja pienessä määrin vallanhaluinen. Hänellä on tarve esitellä asiantuntemustaan ja sen vuoksi ylittää rajoja ja päteä. Ja sitten tositilanteen tullen vetäytyä ja olla kuin ei olisikaan.
Ja silti kuitenkin, mitä minä teen? Kerron hänelle ummet ja lammet asioistani ja heitä läppää. Havahduin tähän asiaan yhtäkkiä, ja ymmärsin että minulla on tarve olla myötämielinen epäilyttäville ja ahdistaville ihmisille. Tästä edespäin aion välttää kyseisen ihmisen seuraa ja suojella itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti