En jaksa

Viime aikoina olen alkanut jo huomata milloin pyrin välttelemään tunteita, ja yritän pitää itseni kiireisenä. Silloin en keskity oikein mihinkään kunnolla, vaan katson televisiota samaan aikaan kun puuhailen netissä kaikenlaista. Silloin tiedän, että sisällä olisi jotain mikä edellyttäisi ja tarvitsisi pysähtymistä, mutta en vain jaksaisi. En jaksaisi itkeä. Kun en saa kiinni siitä mitä se on. 

Tänään ehkä sain hetkeksi. Itkun keskellä tuli vain spontaanisti lause "mä en jaksa". Ja siinä se oli. Se ehkä helpotti. En jaksaisi enää. Mitään. Elämässä on aivan liikaa kaikkea, ja silti ei mitään. Tiedostan nyt olevani väsynyt, mutta en tiedä kuitenkaan syytä. Voivatko tekemättömät asiat painaa mieltä niin paljon? Kuinka paljon on vielä asioita käsiteltävänä? 

Ehkä minua painaa paikallaan oleminen. Tämä jämähtäminen. Kuten aina, lähteminen on vaikeaa. Jähmettyminen on minun reaktioni kaikkeen. Olen jähmettynyt, enkä tiedä mitä asioita lähden muuttamaan ja miten. Myös yksinäisyys painaa, ja sen merkityksen alan hiljalleen oivaltaa. Olen aivan äärimmäisen yksinäinen ihminen, ja ollut sitä aina. Minä en ole saanut, uskaltanut enkä osannut tarvita. Minä olen kantanut yksin pienenä lapsena suuria vastuita ja pelkoja, sekä itseni että muiden puolesta. Olen kantanut yksin ihastukset, ihastusten menettämiset, kiusatuksi tulemisen, yksinäisyyden, kuolemat, sairastumiset, ristiriitaiset ihmissuhteet, vanhempien eron, omat erot. Olen ollut vain itseni varassa, eikä varovaiset kurottelut muiden puoleen ole minua auttaneet koska en ole kyennyt ottamaan tukea vastaan. 

Järjetön elämisen pelko. Minä en selviä. Tämä on tämän hetkinen kauhukuvani.