Maanantai oli kauhein työpäiväni tähän saakka. Tiistai taas oli paras työpäiväni. Tiistai-ilta oli sitten kuitenkin henkilökohtaisesti raskas. Olen masentunut ja jähmettynyt. Ei, vaan rinnassa tuntuu sellainen puristus joka saa taas pelkäämään että jotain pahaa tapahtuu. Olen jotenkin lukkiutunut ja nyt on enää pari terapiakertaa jäljellä ennen kesätaukoa enkä tiedä miten selviän. Syömällä rauhoittavia. Aion käydä omalääkärillä pyytämässä toisen reseptin, koska psykiatrin nyt kirjoittamat eivät tule riittämään pitkäksi aikaa kesällä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että aivoni tarvitsevat kipeästi jotain rauhoittavaa ainetta, koska en pysty itse tyynnyttämään itseäni. Rauhoittavien vaikutuksessa tunnen olevani normaali, NORMAALI ja SELKEÄ. Juuri sellainen mitä haluaisin olla ja yritän olla ilman lääkettä. Ilman sitä ahdistun ja pelkään ja välttelen ja suren ja hermostun.
Taas puuttuu elämästä se tukipilari, johonkin se katosi päivässä parissa. Tyhjyys tuntuu taas iskevän ja pettymys itseen. Onhan se terve minä ollutkin tässä jo pitemmän aikaa eniten esillä, mutta nyt on ainakin hetkellisesti se henkinen lamaannus on iskenyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti