Kesäloma

Terapia jäi nyt kuukauden mittaiselle kesätauolle. Tavallaan se tuntuu helpottavaltakin kun voi pitää "lomaa" ja tunnustella taas miltä tuntuu elää ja olla ilman ulkopuolista tukea. Tänään tunsinkin olleeni paljon avoimempi terapeutilleni ja ottaneeni enemmän kosketusta tunteisiin; kävin hieman läpi niitä asioita mitä kirjoitinkin eilen unista ja lapsuuteen liittyvistä tunteista.

Kerroin etten tiedä mistä pelon läsnäolo lapsuudessani johtui, mutta se liittyi vanhempiini. Vaikka olenkin jo olevinani aikuinen niin silti ne pelot ovat edelleen olemassa ja hämmentämässä. Se näkyy siinä että pelkään ihmisten suhtautuvan minuun kielteisesti, pelkään huomiota koska minusta ei varmasti pidetä. Pidän aina hyvää huolta toisista, kyselen ja olen kiinnostunut. Oikeasti läheisille ihmisille pystyn olemaan "itsekäs", puhun omista jutuistani ja saatan vaatia paljon huomiota, koska tunteeni eivät sitä muuten saa - tai paremminkin minulla on aina pohjaton tunne siitä etten tule saamaan mitä tarvitsen, kukaan ei pysty täyttämään tyhjää oloani ja helpottamaan pelkojani.

Kuinka paljon haluankaan saada pääni kuntoon, että voisin olla onnellinen. Ja haluan että lähimmäiseni ovat onnellisia, pystyisin rakastamaan heitä avoimesti. Nyt vain sattuu. Välillä tekisi mieli  vain käpertyä jonkun kainaloon piiloon maailmalta, puhua kaikenlaisia hulluja juttuja ja etääntyä arjesta. Voisi antaa taas ajatuksen lentää, pohtia siinä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Oikeasti vaivata aivosolujaan ihmettelemällä tämän kaiken tarkoitusta.