Säätöä

Impulsiivisuuden pitäisi olla yksi epävakaan persoonallisuushäiriön oire. Minä säädän nyt sen kanssa, että haluanko lemmikkiä vain en. Minulla on kaksi "minätilaa", jotka vaihtelevat päivänkin sisällä useamman kerran. Ja tiettyä impulsiivisuutta saattaa silloin tällöin ilmetä tähän ko. asiaan liittyen, ja sitten joudun katumaan tempauksiani. 

Tunnen oloni tosi surkeaksi sen jälkeen, kun olen mennyt mokaamaan jotain. Häpeän tekemisiäni. En enää niin paljon kuin ennen. Aiemmin häpesin kaikkea itsessäni, mutta viimeisen vuoden aikana ainakin itsetuntoni on parantunut. Se johtuneet lääkityksestä ja terapiasta. Ja siitä että olen tehnyt tietoisesti paljon töitä käsitelläkseni ongelmiani ja muuttaakseni tapaani ajatella ja toimia. 

Mutta päätöksissä minun on vaikea pysyä. Itsekuria ei ole tällä hetkellä juuri minkään muun suhteen kuin ruoan; syömisen olen saanut vihdoin mielestäni oikealle mallille. Sen kanssa olen taistellut pitkään, söin aiemmin suruuni. Nyt syön kyllä herkkuja jos tekee mieli, mutta totean että se on sallittua kunhan ei karkaa hallinnasta. Ennen menkkoja homma on hallitsematon ja hillitsemätön muutaman päivän, mutta roskaruoanhimo menee ohi. Aiemmin olen syönyt epäterveellisesti koko ajan ihan vain tottumuksesta; nyt olen alkanut miettiä että mitä minulla todella tekee mieli syödä ja - oikeasti - hyvin hyvin hyvin harvoin se on roskaruokaa tai "herkkuja".

Ehkä tämä johtuu siitä, että olen alkanut tarkkailla ja kuunnella kehoani. Ennen kehotietoisuuteni on ollut äärettömän huono, olen inhonnut kroppaani ja tuntenut olevani aina vain lihava vaikka painoindeksi on ollut about 20. Nyt elopainoa on, ja haluaisin siitä eroon. Mutta ensin on opeteltava olemaan läsnä kehossaan. Yritän tehdä kaiken mahdollisimman tietoisena kropan tuntemuksistani; syömisen on tapahduttava hitaasti ja maistelemalla, sekä yritän nauttia siitä mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Olen kirjoittanut mindfulness- käsitteestä aiemmin: sitä että on läsnä hetkessä eikä hukkaa resursseja siihen että ajatus on muussa asiassa.

Liikunta on mukavaa kun miettii sitä miten suuri asia on kyetä käyttämään kehoaan sillä tavoin. Ajattelen joskus sitä miltä tuntuisi jos menettäisi liikuntakykynsä; pohdin miten suuri asia on se että pystyy näin vähällä vaivalla tekemään asiat. Enää ei vituta vaikka olisi väsynyt ja pitäisi tehdä jotain fyysistä; ajattelen että aivan mahtavaa kun voin tehdä sen. 

Nyt tässä ajatuksenvirrassa hukkui jo asiani pointti.