Tämän hetken olotilasta en voi sanoa muuta kuin että olen turta ja masentunut. En oikeasti masentunut, koska masennus on pitkäaikaista, mutta tämä tuntuu masennukselta. Aamulla en halunnut nousta, en liikkua. Aamut ovat pahimpia masennuksen kannalta: taas uusi päivä jota en halua kohdata. Se on tavallaan mielenkiintoista miksi se ajatus tuntuu niin raskaalta. Varmaan siksi, että pitäisi tehdä asioita, olla elämässä kiinni. Entä kun ei tahdo. En tahdo. Illat ovat itkua ja ahdistusta, siksi olen katsonut putkeen yhtä sarjaa, tunnista toiseen jotta ei tarvitse ajatella. Voi vain mennä suoraan nukkumaan kun rauhoittava on alkanut vaikuttaa. Eilen en tosin ottanut sitä.
Pitäkää rakkaistanne hyvää huolta ja arvostakaa heitä. Minulla katkesi ihmissuhde, enkä sitä aio tässä käsitellä. Ainoastaan ystävieni kanssa tosielämässä sekä terapiassa. Sen totean, että tätä aikuisen elämä on, omista teoista ja valinnoista on seurauksia eivätkä ihmiset ole samanlaisia. Olen vain käsittämättömän surullinen ja kaipaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti