"Koetan sanoa, että älkää olko sulkeutuneita, älkää olko rajoittuneita ja kapeakatseisia, päästäkää sitä höyryä ulos. Pahinta mitä voi tehdä, on padota kaikki sisälleen ja sairastua sen takia.
"Tässä maassa on paljon jupisijoita, jotka eivät uskalla puhua, ovat vaan lukossa ja jumissa. He tukehtuvat omaan pahaan oloonsa. Kannustan kaikkia, mutta ennenkaikkea kireitä ja juroja ihmisiä, olemaan rohkeampia, ottakaa elämän ohjat omiin käsiinne."
Tämä ei ole sitaatti keneltäkään kukkahattutädiltä tai terapeutilta. Näin on sanonut Ilta-Sanomien haastattelussa Petri Nygård. Olipa itse artistista mitä mieltä vain, voinee suurin osa kuitenkin yhtyä siihen toteamukseen, että hänen kertomansa kaltainen lapsuus vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa on raskas ja jälkiä jättävä.
Mitä minä tunnen suomalaisia, vanhemman polven miehiä, ovat monet Nygårdin kuvaaman kaltaisia. (Enhän siis voi tietää mitä Nygård on ajatellut ja tarkoittanut tästä puhuessaan, tämä on vain oma assosiaationi.) Alkoholista on löytynyt apu monelle, myös omassa suvussani tapauksia löytyy pilvin pimein. Väkivalta ja alkoholi ovat kanavia joita pitkin voi helpottaa paineita joita edellinen sukupolvi on siirtänyt eteenpäin. En jaksa alkaa tässä nyt sossutädiksi tai muutoin vain yhteiskuntatieteilijäksi pohtimalla sen tarkemmin ylisukupolvista periytymistä, sosiaalista oppimista jne jne. Totean vain, että on hyvä jos yksikin pystyy katkaisemaan nämä "perinteet".
Sulkeutuminen ja asioiden patoaminen luo jännitteen, joka pitää purkaa. Mikä se tapa ja tyyli on riippuu siitä mihin oppii. Jotkut oppivat käyttämään siihen jotain kemiallista ainetta, koska se saattaa fysiologisista ja psykologisista syistä sopia paremmin. Alkoholistin tai muutoin alkoholiongelmaisen lapset eivät välttämättä kuitenkaan käyttäydy samalla tavalla, vaan voivat toimia päinvastoin päättämällä olla raittiita. Onko ongelma kuitenkaan ratkennut tällä? Vai siirtyykö pahanolon perintö jossain muussa muodossa, jonkun toisen huonon defenssin tai selviytymistavan kautta? Puhutaanko seuraavassa sukupolven ketjussa asioista ja tunteista yhtään sen enempää?
Ainakin meidän perheessä isovanhempien alkoholismi on jättänyt jäljen koko sukuun, eikä siitä puhuta. Alkoholistien lapset joutuvat usein aikuistumaan hyvin varhain, olemaan kypsiä ja jopa kannattelemaan toista vanhempaansa ja sisaruksiaan. He eivät saa olla heikkoja, koska silloin koko perhe saattaisi tuhoutua. Kun he ovat aikuisia, heikkoudesta, tarvitsevuudesta ja niihin viittaavista asioista ei saa edes puhua. Koska vaikka vaikeat kokemukset ja ajat olisivat jo kaukana takana, ja nykyhetki olisi hyvin, kaiken romahtaminen on silti mahdollista.
Alkoholismi vei vanhemmiltani vanhemmat, minun kohdallani uskoontuleminen teki saman. Tulen varmaan kirjoittamaan lisää tästä aihealueesta joskus muulloinkin.
Näinkin voi perjantaita viettää, miettien asioita. Ja miettiminen on vielä eri asia kuin tekeminen, en ole yhtään varma että pelastaako vaikka vuosien psykoterapia mitään jos ei ole valmis myös muuttamaan toimintaansa. Harvoissa asioissa kuitenkaan uskon teoreetikkoja vaan kyllä tietämys ja muutos pitää osoittaa käytännössä.
Ahdistus hellittää, ajatukset pomppivat. Istun sohvalla ja aion katsoa leffan kohtpuoleen. Olen tehnyt suklaa-kaura-hunaja kasvonaamion, mutta nyt en tiedä laittaisinko sen sitten mieluummin suuhuni kuin naamalle :) Ehkä molempia. Toivotan mukavaa herkutteluviikonloppua tätä lukeville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti