Nyt on mussuteltu ja nassuteltu sikapaljon sikahyviä herkkuja; sipsejä, pullaa, suklaata. Yök. Jännittävää, että niitä ei tehnyt edes mieli mutta yritin hakea niistä lohtua tyhjyyden tunteeseen. Vanha tapa, joka ei ole enää pitkään aikaan saanut minua tuntemaan mitään miellyttäviä olotiloja. Pitäisi vaan luopua siitä.
Masua ja reittä kyllä löytyy noiden mässäilyaikojen johdosta. Tänään onnistuin ottamaan itsestäni kuvia, joista voisi joku vieras voisi luulla että olenkin ihan missinmitoissa. Pitää vain osata huijata.
Onkohan niin myös sisäisten ongelmien suhteen? Kuvakulmasta riippuen asiat ja ongelmat näyttäytyvät erilaisina; välillä voi huijata itsensä ajattelemaan, että kaikki on hienosti. Kunnes elämään tuleekin joku toinen peili, arvaamattomasta suunnasta ja silloin kaikki kauheus paljastuu. Itsestään voi kantaa mielessään hyvin kapeaa, virheellistä kuvaa. Usein se kuva on pikemminkin se millaisena haluaisi nähdä itsensä, ei se millainen todellisuudessa on.
Minulla on elämässäni eräs peili, joka auttaa näkemään itseni hyvin selvästi. Realistisesti. Vailla draamaa, vailla suuria tunteita. Sen peilin avulla ymmärrän, että asiat vain ovat näin. Se ei kerro mitä minun tulisi tai ei tulisi tehdä. Voin tarkastella minuuttani sitä kautta, ja päättää itse.
Joskus toivon, että joku tunne tulisi ja päättäisi puolestani. Sen olen "vanhemmiten" oppinut, että asioita ei kukaan kuitenkaan päätä puolesta. Eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on punnittava, ja silti se oikea ratkaisu voi olla täysin epäselvä. On tehtävä valintoja, joille ei ole selkeää ja muut poissulkevaa tunnetta perustana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti