Viime yö ja tämä päivä ovat olleet hieman erilaisia noin fiiliksiensä puolesta. Valvoin viime yönä paljon, välillä kävin ehkä unessa kunnes aamusta nukuin parisen tuntia putkeen. Mulla alkoi pulpahdella mieleen kaikkia asioita, joita en ole hoitanut tai olen hoitanut huonosti ja alkoi vituttaa, surettaa ja hajottaa se ajattelu. Miten raha-asiat ovat perseellään, vaikka olen niitä koittanut hoitaa ja aina ne silti menee solmuun... Pitäisi maksaa opintotukia takaisin 15 %:n korolla kun en niitä ajoissa palauttanut enkä nyt tietenkään saa niitä enää takaisin käyttööni kun menevät perinnän kautta. Hienoa, ei lohduta että aika moni muukin joutuu niin tekemään. Sama on kai ensi vuonna, vaikka muka seurasinkin tulorajojani. En sitten tarpeeksi tiiviisti ja joka kuukausi vaikka pitäisi. Vittu että olen tyhmä ja idiootti!!!
Tällaisissa tilanteissa tulee kamala raivo itseä kohtaan, tekisi mieli hakea syyllinen muualta. Mielellään vanhemmista. Heitä olen tottunut syyttämään asioista. Minullahan on tämä pohjaton tunne siitä, että minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti enkä saa mitä tarvitsen. Olen varmaan aina ollut hirveän kateellinen sisaruksilleni ja olen ollut aina omimassa heiltä kaiken - usein olen siinä heitä vanhempana onnistunutkin. Taustalla on inhottava tunne siitä, että minua ei ymmärretä ja minä en saa mitään, minä joudun vain luopumaan. Tämä kai on aiheutunut siitä, että olen joutunut olemaan "itsenäinen" ja "omatoiminen" liian varhain, pienempi sisarukseni on saanut kaiken huomion ja hoidon. Eli minut on pakolla itsenäistytetty joskus kaksi vuotiaana - sisarus vei vanhemmat minulta. Sitten isä on yrittänyt jossain kohtaa paikkailla huonoa omatuntoaan antamalla periksi asioissa ja ollut sellainen "curling-vanhempi", mikä ei ole helpottanut asiaa..
Sitten kun tullaan aikuisena tällaisiin tilanteisiin missä minun pitäisi kantaa vastuuta omasta elämästä, olen joskus vaikeuksissa. Minua vain kiukuttaa ne kaikki aikuisen elämän vaatimukset, ja tekisi mieli kirkua että tämä ei ole oikein että minua vaaditaan elämään näin - miksi pitää olla rajoituksia ja vaateita! En ymmärrä.
Noh, sitten kun pääsin tästä hetkeksi yli, niin tuli joku outo mielikuva äidistä. Ensimmäinen muistikuva jossa hän on käynyt fyysisesti käsiksi minuun. Toki kyseessä on ollut "vain normaali kasvatustoimenpide" eli tukistaminen. Äiti on saanut raivarin, aivan yllättäen ilman ennakkovaroituksia tarrannut raivoissaan hiuksiin kiinni - hän on ravistellut ihan tosissaan hetken aikaa ja sitten olen paiskautunut maahan itkemään. En tiedä, pitääkö tuo kuinka tarkasti paikkansa, joku osa minusta uskoo että niin on voinut käydä, mutta tuntuu että ei niin tapahtunut minulle. Siksi, sen tunteen puuttumisen vuoksi, epäilen mielikuvan todenperäisyyttä.
Minä voin selittää sen järjellä, että pienelle lapselle on traumaattista jos vanhemman toimintaa ei voi ennustaa ja hän käy käsiksi hiuskarvaankin. Meillä tuo tukistaminen on ollut voimakeino kasvatuksessa, samoin kuin piiskaaminen. Piiskaamista tosin on käytetty aika harvoin, en muista kuin yhden tilanteen selkeästi. Se ei ollut niin paha varmaan kuin tuo hiuksista repiminen. Se ei ollut pieni tukistus, vaan koko ruumista ravistavaa ja raastavaa repimistä. En tiedä minkä ikäinen olen ollut. Se ei tunnu tapahtuneen minulle.
Tiedänhän minä, että äitini on aina ollut "temperamenttin" kuumakalle, joka suuttuu sekunneissa. Se varsinainen raivo todella puhkeaa ihan silmänräpäyksessä, lyö yhtäkkiä silmille kuin salama. Kireyttä on aistittavissa jo ennalta, ja olenhan sen tiennyt mihin tilanne johtaa kun olen jatkanut vain jankuttamista asioista. Mutta kun äidillä ei ole ollut pinnaa selittää asioita pitkälle, validoida tunteita.
Tänään sitten olin aamulla hieman pökerryksissä kun olin yön miettinyt näitä asioita, ja sitten alkoi vituttaa kun en jaksanut mennä yhdelle kurssille ja tuntui että luennoitsija syyllisti minua siitä. Miksi selittelen poisjääntejäni; miksi en vain sano että en pääse, onko korvaavia tehtäviä. Vittuako se niille kuuluu miten opintoni suoritan. Ei tuo opetuksen laatu laitoksellamme ole edes niin hyvää, että viitsisi hirveästi edes käydä kursseilla. Onneksi nyt loppuu kurssit, saa tehdä vain kirjatenttejä.
No, pitää tässä miettiä vaikkapa kauppaanlähtöä. Ostaisi kilon suklaata ja makaisi sohvalla loppuviikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti