Nälkäpeliä

Yritän syödä hyvin, täsmällisesti ja kohtuullisesti. Välillä kuitenkin tuntuu, että tämä on riippuvaisen "puleeraamista" ja repsahdus tulee väistämättä. Ehkä pitäisi unohtaa se kontrollin elementti tästä ja yrittää päivä kerrallaan suunnitella syömisensä. Olen kyllästynyt siihen lohdutus-palkinto- peliin, jossa ruokaa voi mättää naamaan millä tahansa tekosyyllä. 

Tunteisiinhan se kaikki liittyy. On joku tunne, josta ei saa selvää, ja sitten haluaa lohduttautua. Kun ei muuta keinoa itsesäätelyyn ole (kaveria, muuta läheistä) niin sitten syön suklaata tai sipsiä. Oikeasti en tarvitsisi niitä, koska kerran kun on päässy siitä vuoristoradasta irti ja kaikki menee ok, niin ei tee edes mieli. Kunnes tulee "repsahdus", ja mieli haluaa palata vanhaan tapaan...

Mietin päivän mittaan tuota eilistä olotilaa, jossa tuntui niin pahalta olla yksin. Nyt en enää tavoita niitä tunteita, ja olin valmistautunut asiasta puhumaan terapiassa kunnes terapeutti perui käynnin melko lyhyellä varoitusajalla. Eipä sitten mennä terapiaan. En osannut oikein tuntea mitään tuon peruutuksen johdosta. Toki siitä tuli mielipaha, mutta vain tietoisella tasolla. En minä osannut tuntea pettymystä... Milloinhan sitä oppisi tuntemaan jotain? 

Ehkä sitten kuitenkin olen kovin yksinäinen. Mutta sitä voi tuntea vain silloin kun taustahälinä katoaa ja olen ihan konkreettisestikin yksin. Mutta koko ajan olen syvällä sisimmässäni yksin. Tylsää.