Tekee pahaa ja särkee kovaa. Kevätmasennus sai yliotteen tänä sunnuntaina, ja olen pettynyt kaikkeen. On niin mielettömän paha olla yksin, en uskonut kokevani näin. Mutta ensimmäistä kertaa vuosiin olen oikeasti yksin ilman mitään sitoumuksia mihinkään suuntaan. Enkä osaa olla. Ehkä olen ollut aiemminkin masentunut koska olen ollut yksin? Jonkun kanssa voi yrittää peittää ja ohittaa ongelmansa, koska uskon ongelmani olevan myös jotain muuta kuin se itse yksinäisyys... Siltikin, tunnen surua ja yksinäisyyttä, ne eivät päästä otteestaan vaikka tällä hetkellä elämä on muuten ihan kohtalaisissa uomissa. Ehkä olen vain taas herännyt katselemaan asiaa omasta näkökulmastani, enkä vain siitä että miten se päällisin puolin on...
Olen vihainen joillekin ihmisille, koska he ovat ärsyttäviä ja tuovat esiin minun puutteeni - he paljastavat bluffini jolla yritän pärjätä ihmissuhteissa. Haluan pienelle tauolle elämästäni ja elämästä nyt yleensäkin, on raskasta olla olemassa.
Huominen tuo varmasti helpotuksen sekä fyysiseen että psyykiseen olotilaan. Nyt pitäisi alkaa taas kirjoittaa tunnepäiväkirjaan auki mitä tuntee ja mistä se kertoo. Se nimittäin auttaa kun opettelee tunnistamaan ja nimeämään tunteita, ei ole enää vain yksi iso paha möykky sisällä vaan sitä saa hajotettua pienempiin ja helpommin sulateltaviin osiin.
Ehkä pakenen nyt tätä oloa menemällä nukkumaan mahdollisimman pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti