Kirputtaa

Haluaisin jäädä mätänemään kotiin, istua (kuvainnollisesti) omassa paskassani ja vain haista pahalle. Jäi jotenkin tuonne takaraivoon kytemään ne juomismuistot aika elävinä, siis kun postasin noista lääkkeistä ja päihtymisestä. Jostain heräsi elävät tunnemuistot nousuhumalasta (en ole juonut... hmm... no varmaan  neljään kuukauteen itseäni humalaan... kunnon känni on viime syksyltä.) No, alkoipa taas houkuttaa. Kerran olen eläissäni tarttunut viinilasiin arkena ajatuksena juoda sen verran, että on kiva olla. Mutta kun siitä pienestäkin voi tulla kurja olo, niin se vaan kuulkaa menee kun elämän alamäki noin iän ja fysiikan puolesta alkaa. Tää on tässä ny, ei oo alkoholistin geenejä peritty joilla vois vetää viinaa 2 litraa päivässä seuraavat 30 vuotta eikä tunnu missään - joku ihme lottovoitto siinä tullut omalle kohdalle. Tai siis... jollain käsittämättömällä 0,00000000000000000000001 %:n todennäköisyydellä olen saanut puhtaan geeniperimän siltä osalta. Jes. Joskus mietin, että vittu olisi vain ollut paras alkoholisoitua kuten muukin suku, eihän niitä vittu selvinpäin kestä. 

No, lähtipä taas lapasesta tämä höpötys. Oloni on pahentunut edelleen, olen vihainen terapeutille ja koko perkeleen universumille siitä, että ne ovat minua vastaan. Töissä pystyn olemaan vaikka tuntuu raskaalta, onneksi enää muutama viikko ja saan pitää sen kesäloman. Joo, siis siellä saan rauhan paitsi että kovasti on kiirettä ja työt pyörii mielessä paljon. Suojaukset on aika alhaalla. Kotiin päästessä hiljaisuus on kurjaa, tekemättömyys on kurjaa, kaverittomuus on kurjaa. Kun kaikilla on jotain. Ja minä istun tyhjässä kodissani, pyöritän arkea ja mietin.

Höpötys jatkuu. Minä en halua kertoa terapeutille enää mitään. Kun menen terapia-ajalle, tuntuu jo paremmalta (feikkausta? joku moodi/osa tulee esittämään muuta kuin mitä tosiasiallisesti tunnen???) ja olo helpottaa. Mutta jotenkin olen onnistunut yhdistämään päässäni sellaiset piuhat, että jos tunnen oloni loukatuksi, ja joku saa minut tuntemaan oloni sitten sen jälkeen paremmaksi, niin se ei ole hyvä asia - koen, että minun loukkaantumisen tunteeni on sivuutettu. Todennäköisesti olen saanut jotain invalidoivaa palautetta suuttumuksesta/mielipahasta vanhemmiltani tai muilta aikuisilta. Selkeää muistikuvaa ei ole, mutta en ole halunnut luopua mielipahastani ja surustani vaan olen halunnut pitää siitä itsepäisesti kiinni. Ja sitten on ollut se ristiriita siinä kun haluaisi lopettaa kiukuttelun, mutta se tuntuu siltä kuin en olisi ollut oikeassa kiukuntunteeni kanssa. Vaikea selittää.

En ole tähän mennessä uskaltanut tehdä tulkintoja terapeutistani. Mutta jos nyt lataan tähän muutaman tunteen, mielikuva, mielleyhtymän ja ajatuksen mitä minulle on spontaanisti muodostunut hänestä joissain tilanteissa. Hän on luvannut korvata minulle käyttämättömiä kertoja; ei ole ottanut niitä puheeksi myöhemmin -> en ole puhunut asiasta, mutta laittanut sen merkille. Hän on yrittänyt saada minut puhumaan mitä ajattelen hänestä tai mitä tunteita hän herättää -> en pidä siitä tinkaamisesta, minulle tulee tunne että hän haluaisi olla minulle suuri ja tärkeä kiintymyksen kohde, enkä ole valmis tai edes halukas sellaiseen. Terapeutti on joskus kysynyt minulta onko hän joskus loukannut minua, onko jotain mistä haluaisin hänelle mainita johon vastasin että joo itse asiassa kerran nyt kun puheeksi otit, en vain muista mikä se oli (se jäi vaivaamaan kun en muistanut ja pohdin sitä ääneen pitkään) -> hän stoppaa mietintäni lakonisesti ja ehkä jopa hivenen kuivasti, että "no ei sillä ole niin väliä" (siis sillä mikä se tilanne oli.) Minä hämmennyin ja ehkä suutuinkin tuosta, koska minä olen nimenomaan sellainen ihminen, jolle tuollaisella asialla on väliä! Varsinkin, jos se jää minua vaivaamaan, että mistä olen loukkaantunut. Mutta hän vain teki stopin mietinnästä ja totesi perään, että pyytää anteeksi kun on tehnyt pahan mielen. Jes, ja heti siinä edellisessä lauseessa oli loukannut minua vielä lisää.

Ja tämä ystävyys joka minua vaivaa. Voi hemmetti. Minä en jaksaisi sitä ihmistä. Kaikki hänessä ärsyttää ja väsyttää ja vituttaa minua tällä hetkellä. Koitan olla mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan. Hän vain tulee vyörymällä minun elämääni koska pyöritään samoissa kaveripiireissä ja hän on ottanut nyt elämäntehtäväkseen tehdä minusta hyvän ystävän ja tukeutua minuun asiassa kuin asiassa. Ja mielestäni hän tekee sen vielä jotenkin alitajuisesti manipuloiden. Se on uuvuttavaa. Hän on ihan jees ihminen, mutta aivan erilainen kuin minä. Tai minä olen aivan erilainen kuin hän, hän olkoon sellainen haahuilija kuin haluaa, ei tarvitse minun vuokseni muuttua, kiitos ei. Hän saa olla sellainen kuin on, mutta minä en jaksa sellaista ihmistä elämääni viemään energiaani ja elinvoimaani. Elinvoima, no sitä ei paljoa ole.

Sitten nämä helteet ovat pistäneet ihan pilpuran pipariksi syömiset. Ei ole nälkä, yhtäkkiä onkin nälkä, en syö tietoisena syömisestä vaan hotkin ruoat naamaan. Lounas max 15 min ja siihen mahtuu pääruoka, joku pieni mutusteltava lisäksi ja jälkiruoka. Nytkin huomasin, että en ole syönyt iltapalaa ja piti mennä jääkaapille penkomaan jämiä jostain ruoasta. Huomisesta otan kellon käteen ja syön säännöllisesti - etsin sen oikean rytmin itselle ja pidän siitä kiinni. Mutta kun päivätkin vaihtelevat. Ei voi aina tietää kuinka kiireinen päivä on töissä, miten ehtii syömään (toki se on minun duunissani paljon organisoinnistakin kiinni) mutta olennaista on ehkä se, että en tiedä paljon kulutan päivän aikana energiaa. Paljonko juoksen ympäriinsä ja puhun ja seilaan soheltamassa juttuja. Siihen menee yllättävästi aikaa ja askeleita ja ajatustyötä. Sitten huomaan, että energiavarastot on ihan tyhjiä ja pitäisi tankata, mutta en ehdi.

Kaoottisuus. Se on paras sana kuvaamaan minun elämääni viimeisten viikkojen aikana. En ole ehtinyt rauhoittumaan, lepäämään, olemaan läsnä. Sitä rauhaa ja läsnäoloa hetkessä minä kaipaan. Seesteisyyttä. En tiedä miten saan sen takaisin. Jokin kalvaa sisintä. Onko se terapia-asia, en tiedä. Jää nähtäväksi helpottaako olo kun tauko alkaa. Yhden asian tiedän. Syksystä tulee kiva kun pääsee taas vapaalle, tai siis opiskelemaan. Voi vetää lonkkaa ja tehdä mitä kursseja haluaa. Saan aikaa parhaiden kavereideni kanssa. Miinus tämä yksi, jos saan hänet jotenkin vierotettua itsestäni. En vielä tiedä miten. 

Ajatusten virtaa,  var så goda. Ja pahoittelut pitkä puuduttava postaus.