Olen jatkanut samoilla linjoilla kuin viikko sitten: univelkaa ja yliväsymystä. Alan pikkuhiljaa skitsoilla, mieliala valua epäuskoon ja epätoivoon. En jaksa tsempata itseäni nyt opiskelujen suhteen, sillä energiani menee ihmissuhdeasioiden vatvomiseen. Tai ehkä paremminkin niiden teoreettiseen vatvomiseen, mitään liikahduksia mihinkään suuntaan ei ole tullut. Tuleeko ikinä, se jää nähtäväksi.
Vatvottiin terapeutin kanssa myös terapian kohtaloa. Mitä asioita haluan käydä läpi terapian loppuaikana. Osasin ja uskalsin nimetä joitain aiheita, mistä jäi hyvä fiilis. Nyt on vielä aikaa työstää mielessään näihin asioihin palaamista. Ehdin valmistautua. Se on hyvä.
Töistä olen pääasiassa pitänyt, vaikka omat vaikeat hetkensä siellä on. Asiakkaat ja työkaverit ärsyttävät ja vituttavat kukin vuorollaan. Omat herkästi provosoituvat tulkintani olen saanut pysymään kurissa melko hyvin, jätän ihmisten kommentit omaan arvoonsa enkä loukkaannu enää niin herkästi. Olen oppinut käymään keskustelua erilaisten "äänieni" kanssa ihan keskenäni, ja iloitsen siitä taidosta joka päivä. Tähän hetkeen juurtuminen auttaa vaikeiden tunteiden ja muistojen käsittelemisessä, ja vaikka kurjat, lamauttavat, jopa traumaattiset muistot tunkisivat välillä esiin, voin helpottaa oloani pitämällä itseni tässä hetkessä. Nyt ne eivät minua vahingoita.
Näin pääsääntöisesti, mutta poikkeuksia on. Tänä iltana on ihan hyvä olla, levollisempi kuin eilen. Silloin oli suuren stressin päivän, mutta siitäkin selvisin kunnialla. Nyt aion ruokkia itseni ja käydä nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti